Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Tarinat


Täällä tapahtuu tämän sivuston ydintarkoitus! Tarinoiden kirjoittaminen!
Vieraskirja  1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Kirsikka

23.02.2020 11:32
16kp! nyt on kyllä pakko kirjautua...

Nimi: Sinna

17.02.2020 14:55
Kielontassu, Tuuliklaani

”Ja nämä ovat siis katajanmarjoja, joita käytetään vatsakipuihin ja levottomaan hengitykseen”, Salvialehti kertoi. En viitsinyt edes vilkaista niitä ”katajanmarjoja”. Tiesin niiden olevan yhtä tylsiä kuin muutkin yrtit.
”Minulla on tylsää”, puhahdin mestarilleni, ennen kuin tuo ehti selostaa yhtään enempää yrteistä. Salvialehti käänsi päätään yllättyneen oloisena ja murahti: ”Voisitko kuunnella? Tämä on tärkeää.”
”Ei ole niin tärkeää, ettenkö saisi puhua!” huudahdin yhä kiihtyvämmällä äänensävyllä. Ei Salvialehti saanut minua määräillä! Salvialehden silmät painuivat viiruiksi, kun hän sihahti: ”Sinä kuuntelet, kun minä puhun, niin minä kuuntelen, kun sinä puhut.”
”Mutta haluan puhua NYT!” karjaisin. Salvialehti näytti äimistyneeltä.
”Hiljaa, Kielontassu!” hän puhahti. ”Voit puhua, kun olen kertonut asiani loppuun. Katajanmarjat siis...”
”RAAH!” ponkaisin Salvialehden päälle silmät viiruina raivosta. Tajuntani liepeillä leijaili punainen utu, joka peitti näkökenttäni kokonaan yrittäessäni kynsiä Salvialehden silmiä. Tuo kiepautti minut tassullaan pois päältään ja painoi minut parantajan pesän hiekkaiseen maahan.
”Mitä IHMETTÄ sinä oikein yrität, Kielontassu?” Salvialehti kivahti. Yritin rimpuilla pois hänen tassunsa alta, mutta hän vain painoi sillä tiukemmin likistäen minut maata vasten.
”Minä tahdon tehdä jotain mielenkiintoisempaa kuin opiskella homeisia yrttejä!” kiljaisin.
”Ei, vaan miksi hyökkäsit kimppuuni?” Salvialehti kysyi tiukasti.
”En minä tiedä!” tunsin, kuinka punertava usva seilasi pois silmieni edestä ja näin jälleen selkeästi. ”Minä vain...” en keksinyt mitään sanottavaa. Miksi olin edes hyökännyt mestarini kimppuun? En vain voinut ajatella järkevästi...
”Nyt me kyllä menemme kysymään emoltasi, mitä sinun kanssasi oikein pitää tehdä”, Salvialehti päätti. Naaras nosti tassunsa pois päältäni, ja kömmin pystyyn. Seurasin mestariani ulos parantajan pesältä soturien pesälle. Jalavahäntä istui sen edessä mulkoillen jotain tuoresaaliskasalta palaavaa kollia. Huomenkynsi, nimi palasi mieleeni. Tarkastelin punaruskeaa kollia hetken Salvialehden kuiskutellessa Jalavahännän kanssa. Tuoko isäni? Huomenkynnellä oli kyllä samanlainen turkki kuin minulla, ja samanlaiset keltaiset silmät kuin Pihlajatassulla. Joten ehkäpä...
”Kielontassu!”
”Öö... Mitä, emo?”
”Olitko sinä hyökännyt Salvialehden kimppuun?” Jalavahännän ääni ei ollut syyttävä, vaan ennemminkin epätoivoinen. Se kaiversi sydämeeni suuremman aukon kuin se, että emo olisi haukkunut minut maan rakoon.
”No... Joo.” Minua hävetti myöntää se, mutta miksi valehdella? Olin muutenkin tarpeeksi pulassa.
”Miksi ihmeessä?” Emon äänensävy kertoi, että hän olisi halunnut olla missä tahansa muualla.
”En... en minä tiedä”, murahdin vastaukseksi. En minä tiennytkään!
”Pyydä anteeksi”, Jalavahäntä käski vielä. Kuulustelu oli selvästi ohi. Käännyin mestariani päin, mutta annoin katseeni harhailla kaikkialla muualla kuin tuon silmissä.
”Anteeksi.”
”Hmph.”
”Oikeasti!” en kestänyt Salvialehden loukkaantunutta ilmettä vaan tömistelin hänen ohitseen tuoresaaliskasalle päin. *Pitäisi mennä tapaamaan Pihlajatassua...*
// Jatkuu...

Nimi: Kirsikka YP

11.02.2020 14:53
27kp! En laskenut nyt tota alkupätkää, kun se oli siinä viimetarinan lopussa  . Odotan innolla Thaleian ja Naakkatassun tulevaisuudesta! Lisään kp:t myöhemmin, en nyt ehdi kirjautumaan. Voit silti kirjoittaa seuraavan luvun ennen sitä

Nimi: Naakkatassu

11.02.2020 13:54
4. luku

“Kerro hänelle. Hän ansaitsee tietää, millainen petturi olet”, Paatsamakukka sähisi ja siirtyi eteeni suojelevasti. Työnsin hyvää tarkoittavan naaraan kuitenkin pois.
“Onko teillä jotakin salattavaa?” kysyin ja vilkuilin vuoroin tunkeilijaan ja vuoroin emooni. Karvani olivat nousseet jos mahdollista niin entistä enemmänkin pystyyn, ja häntäni heilui levottomasti maassa.
Hetken vallitsi hiljaisuus, mutta sitten musta kisssa nosti katseensa maasta, minne se oli valahtanut hetki sitten.
“Naakkatassu, minä olen emosi.”

-x-

Emo? Emo? Mutta Paatsamakukkahan oli emoni, oli aina ollut.
Tajusin kuitenkin, että vaikka Paatsamakukka oli kasvattanut minut, hän ei ollut koskaan ruokkinut minua. Naaraalta oli jo omien pentujensa jäljiltä maidontulo tyrehtynyt, ja vuorotellen imettävät kuningattaret olivat minua ruokkineet.
Olinhan aina myös tiennyt, että musta hieman vanhahko mutta silti niin lempeä sekä samaaan aikaan hurja naaras ei ollut voinut olla emoni. Hän ei vain voinut olla.
Mutta entä tuo kurjan näköinen musta naaras, joka seisoi edessäni? Hänen tuoksunsa olin heti tunnistanut, mutta sitä en halunnut myöntää itselleni vielä.
“Mutta eihän se ole lainkaan mahdollista?” ihmettelin ja siirryin kauemmaksi turkkiini edemmän painautuneesta Paatsamakukasta. En ollut nähnyt naarasta ikinä niin hurjistuneena, en vaikka olinkin ollut aika vaikea pentu ja joutunut usein pulaan seikkaillessani ympäri leiriä. En, vaikka leirin ulkopuolellekin olin pari kertaa eksynyt.
Tiesin kyllä, että se oli mahdollista, mutta olihan tilanne aika erikoinen, kun sinut kasvattanut ja emohahmona toiminut kissa kertoo, että hän ei ole emoni. Tottahan toki minä olen aina tiennyt, ettei Paatsamakukka ole minulle sukua, mutta olen kyllä aina pitänyt naarasta sukulaisena.
Musta naaras painoi päänsä alas. Paatsamakukan musta turkki oli edelleen pystyssä niin kuin minunkin ja naaras sähisi emolleni hurjistuneena ja naurahti lopulta kysymykselleni.
“Voi, rakas Naakkatassu, tietenkin se on mahdollista! Väisty ja anna minun tappaa emosi, joka ei ole ansainnut sinua kunniattomalla käytöksellään”, emohahmoni sähisi, mutten siirtynyt oikean emoni edestä sivuun. En antaisi Paatsamakukan vahingoittaa häntä, vaikken ollutkaan varma, mitä tästä kaikesta ajattelin. Hyökkäämällä emoni kimppuun Paatsamakukka vahingottaisi myös itseään, kun tuntisi myöhemmin syyllisyyttä tapahtuneesta.
Silmäkulmastani näin muutaman kissan lähestyvän meitä. Minulla meni hetki aikaa rekisteröidä näkemäni ja tunnistaa ketkä tulivat, mutta kaukana meitä kohti loikki Kivimyrsky ja Loisteturkki. En ollut koskaan niin iloinen heidän näkemisestään.
“En väisty sivuun, Paatsamakukka. Me viemme emoni leiriin ja annamme Tummatähden päättää siitä, miten emolleni tehdään”, sanoin ja yritin kuulostaa mahdollisimman itsevarmalta, vaikka tällä hetkellä tunsin itseni niin pieneksi ja arvottomaksi.
Emo nyökkäsi minua kohti kiitollisena, mutta en mennyt hänen luokseen. Vaikka olin juuri puolustanut häntä minua kasvattaneelta kissalta, en ollut varma, pidinkö hänestä. Paatsamakukka oli ihan oikeassa siinä asiassa, että tuo naaras oli tehnyt väärin jättäessään minut ja hän hieman inhotti minua.
Loisteturkki ja Kivimyrsky olivat saapuneet meitä lähemmäksi. Suureksi yllätykseksi minulle kumpikin tunnisti emoni, eivätkä sanoneet mitään. Tunsin pientä pettymystä vatsassani, sillä muutaman auringonkierron ajan minun ja Loisteturkin välit ovat olleet läheiset, eikä hän ole silti kertonut tästä minulle.
“Mitä haluat, Thaleia?” Kivimyrsky kysyi. Paatsamakukka oli pakoittanut karvansa laskemaan eikä enään sähissyt ääneen, mutta musta naaras vilkuili emooni. Thaleia? Sekö oli hänen nimensä?
Thaleian silmissä oli helpottunut katse, kun klaanitoverini olivat saapuneet. Hänkin näytti tunnistavan Loisteturkin ja Kivimyrskyn, mutta luultavasti ainakin Loisteturkki oli oppilas kun hän viimeksi vieraili klaanissa.
“Puhua. Haluan puhua, ja pyytää, jos Naakkatassu voisi lähteä mukaani”, Thaleia töksäytti, ja sen sanat tulivat minulle yllätyksenä. En ollut ajatellut edes, mitä emoni täällä teki. Hänen mukaansa en kyllä lähtisi, se nyt ainakin oli varmaa.
Vai oliko? Olihan Thaleia kuitenkin emoni, siitä ei käynyt kiistäminen. Pudistin pienesti päätäni. Nyt en ajattelisi asiaa.
“Viekää minut leiriinne”, emo maukui. Kukaan ei sanonut mitään, mutta Kivimyrsky alkoi johdattaa häntä kohti leiriä. Jäin tarkoituksella jälkeen, sillä halusin nyt rauhassa selvitellä ajatuksiani.
Loisteturkki kuitenkin jättäytyi vierelleni ja alkoi kävellä hiljaa. Naaras toi hieman lohtua tällä hetkellä niin sekalaiseen olotilaani.
“Oletko kunnossa?” hän kuiskasi hiljaa ja nyökäytin päätäni, vaikka en oikeasti ollut. Loisteturkki ei kuitenkaan tainnut tajuta sitä, sillä hän vain jatkoi puhumista.
“Tiedätkös, minä olin oppilaana, kun emosi tuli klaaniin ja jätti sinut”, naaras selitti, mutta kun en kommentoinut mitään, hänkin oli vain hiljaa, mutta painautui lähemmäs turkkiani.

Tuuli uivelsi ja sai karvani lepattamaan. Leirin sisäänkäynti tuntui yhtäkkiä kovin painostavalta, ja päässäni pyörivät monet ajatukset karkaamisesta sankaruuteen. Lopulta sujahdin oksien lomasta takaisin leiriin, minne muut olivat edelläni menneet.
Tummatähti oli kutsunut klaanin koolle ja menin istumaan Loisteturkin viereen. Sivusilmällä näin Persiljaviiksen kiiruhtavan parantajanpesästä turkki melkein kokonaan yrttien peitossa ja silloin tiesin, että vaikka jokin sisälläni muuttuisi Thaleian myötä, Varjoklaani ei muuttuisi. Se olisi aivan yhtä vahva kuin ennekin, metsän hurjin klaani. Muut klaanit kalpenivat rinnallamme, kuten vaikka hiirenaivot myrskyklaanilaiset, jotka aina kuvittelivat olevansa niin jaloja ja oikeudenmukaisia, mutta joiden joukosta puolet oli kotikisuja.
Mutta mikäs minä siihen olin sanomaan, olinhan itsekin vain pahainen oppilaan rääpäle, joka oikeasti oli vain mitätön kulkukissan poika.
Sitten katsahdin taas edelleen niin hurjistuneeseen Paatsamakukkaan, joka näytti kuitenkin hieman enemmän rauhoittuneelta. Muistelin niitä aikoja, kun olin ollut pentu ja naaras oli minun käskenyt näyttää muille pennuille ja oppilaille mistä olin tehty. Muistelin sitä, kun naaras oli lohduttanut minua ensimmäisen metsästyspartion jälkeen, kun en ollut napannut saalista ja sanonut rakastavansa minua.
Ei hän ollut tuollainen, miltä näytti nyt. Hän oli ihana, rakastava Paatsamakukka, ja se että hän oli kasvattanut minut, merkitsisi minulle enemmän kuin mitään. Naaras oli ansainnut ainakin puoli emoutta sietämällä minua ja kepposinia ollessani pentu, ja siitä olin hänelle kiitollinen, miten ikinä tulisi käymään.

// kirjoitin nyt heti perään vielä neljännen luvun, tästä tuli noin puolet pidempi mutta tässäkään ei tapahdu juuri mitään. Ensi luvussa sitten tapahtuu aika paljon ja siitä pitäisi tulla aika pitkä näillä näkymin.

Nimi: Kirsikka YP

10.02.2020 14:32
Ihanan jännä tarina Vision! Saat 19kp:ta tästä tarinasta!

Nimi: Naakkatassu

09.02.2020 19:49
3. luku

Nenääni tunkeutui jotain vierasta hajua, mutta samaan aikaan olin varma, että olin haistanut sen jossain. Vaikka kuinka pinnistelin, en saanut päähäni, mistä tuoksu oli minulle tuttu.
“Haistatko sinäkin sen?” kysyin Paatsamakukalta. Olimme hieman jäljessä partiota johtavaa Kivimyrskyä ja edellä pinkovaa Loisteturkkia, mutta ilmeisesti he eivät olleet huomanneet mitään.
Paatsamakukka pysähtyi, ja maisteli ilmaa. Sitten hän vilkaisi minuun, ja sanoi:
“Haistan.”

-x-

Paatsamakukka painautui minuun kiinni ja pälyili ympärillensä. Olin varmati haistanut tuon tuoksun aikaisemmin, mutten saanut sitä millään päähäni, että missä. Tunsin itseni kovin hiirenaivoiseksi ja suorastaan aivottomaksi pennuksi. Jos nyt antaisin vieraan kissan yllättää minut ja Paatsamakukan, en saisi sitä ikinä anteeksi. Olin nyt ollut noin kolme kuukautta koulutuksessa, ja olin vasta voittamassa klaanin luottamusta puolelleni. Ja siitä minä ainakin olin varma, ettei se parantuisi, jos vieras sekä erittäin verenhimoinen kulkukissa hyökkäisi minun ja Paatsamakukan kimppuun.
“Tunnistatko tuoksun?” Paatsamakukka sanoi ja rikkoi välillämme vallinneen kevyen hiljaisuuden. Katsoin naaraan jopa hieman pelokkaisiin silmiin ja tunsin pientä suojelunhalua kissaa, joka minut oli kasvattanut kohtaan. Nyökkäsin hiljaa.
Emo oli havaintoni mukaan avaamassa suutaan, mutta silloin kuulin läheltämme oksan rasahduksen. Nyt se hullu kissa tulee ja tappaa meidät, ajattelin, mutta karkotin ajatukset pian pois. Olin valmis taistelemaan kuin urheat klaanikissat suojellakseni Paatsamakukkaa.
Pusikosta syöksyi yllättäen musta tummanruskeat silmät omaava naaraskissa. Naaras juoksi kovaa, mutta pysähtyi kuin seinään, kun näki minut ja pelokkaan Paatsamakukan seisomassa hänen edessään. Silloin viimeistään tiesin, ettei tämä kulkukissa tahtoisi pahaa, sillä jos naaras olisi halunnut tappaa meidät, sillä olisi ollut siihen monta tilaisuutta.
Emo katsoi naaraaseen inhoten ja halveksuen. Päähäni pälkähti hieman erikoinen ajatus katsellessani Paatsamakukkaa ja sitä hieman pelokkaaksi muuttunutta tunkeilijaa, joka vilkuili suuntani useasti hermostuneella katseelle. Hänen häntänsi heilui kärsimättömästi sekä levottomasti maassa ja turkin karvat olivat pystyssä niin kuin minulla ja Paatsamakukallakin.
Te - tekö tunnette toisenne?” kysyin hieman hämillään. Tämä oli ensimmäinen kertani, kun olin tavannut klaanin ulkopuolisen kissan niin, että muistin siitä jotain, ja ainakaan tätä hetkeä en heti unohtaisi.
“Niin voisi sanoa”, musta naaras sanoi ja sanat iskostuivat päähäni kuin niskaan kaatunut puu. Juuri nyt minusta tuntui, että puut kaatuivat vain päälleni ja tahtoivat vain pahaa.
“Kerro hänelle. Hän ansaitsee tietää, millainen petturi olet”, Paatsamakukka sähisi ja siirtyi eteeni suojelevasti. Työnsin hyvää tarkoittavan naaraan kuitenkin pois.
“Onko teillä jotakin salattavaa?” kysyin ja vilkuilin vuoroin tunkeilijaan ja vuoroin emooni. Karvani olivat nousseet jos mahdollista niin entistä enemmänkin pystyyn, ja häntäni heilui levottomasti maassa.
Hetken vallitsi hiljaisuus, mutta sitten musta kisssa nosti katseensa maasta, minne se oli valahtanut hetki sitten.
“Naakkatassu, minä olen emosi.”

Nimi: Kirsikka YP

02.02.2020 15:34
Siis Sinna, olin laittanut Pihlajan mestariksi Tiikeriloikan

Nimi: Kirsikka YP

02.02.2020 15:33
Hyvä tarina! 17kp! Miten olinkin niin tyhmä että unohdin Pihlajalle mestarin.... No, olkoon nyt se Pöllönsulka

Nimi: Sinna

30.01.2020 16:46


”Kielonpentu, Kielonpentu!” Pihlajapentu kailotti ja hyppeli ympärilläni. ”Kun sinusta tulee tylsä parantaja niin minä harjoittelen SOTURIKSI!”
”Olen jo klaaninvanhin, kun sinusta tulee soturi!” naurahdin ja istuin rauhallisesti maahan. Miten veljeni jaksoikin olla tuollainen touhottaja?
”Emoooo! Me ollaan jo valmiita!” Pihlajapentu hihkui ja hyppi entistä korkeammalle Jalavahännän saapuessa paikalle. Jalavahäntä nuolaisi Pihlajapentua korvien välistä ja alkoi sitten sukia minua.
”Ethän sitten menetä malttiasi koko klaanin edessä?” hän supatti korvaani. Minua ärsytti.
”En tietenkään!”
”No hyvä.” Jalavahäntä kuulosti helpottuneelta.
”Ollaanko jo valmiita?” Pihlajapentu kysyi.
”Ei olla”, Jalavahäntä vastasi lempeästi.
”Entä nyt?” Pihlajapentu kiemurteli malttamattomasti paikoillaan.
”Ei vielä...” Jalavahännän ääni kuulosti epäselvältä sukimisen takia.
”Nyt ollaan!” Pihlajapentu päätti ja kiirehti kohti Isokiveä.
”Hei!” Jalavahäntä huusi ja lähti hänen peräänsä. Seurasin heitä hiljaa. En kyllä nyt menettäisi malttiani. Se pilaisi kaiken! Ainakin yrittäisin...
”Saapukoon jokainen nummella juoksemaan kykenevä tänne Isokivelle klaanikokoukseen!” Nopsatähden huuto kaikui aamuilmassa. Kiirehdin nopeasti leirin aukealle. Nähdessäni kaikki ne kissat, minua alkoi yhtäkkiä ujostuttaa. Entä jos kompuroisin? Jos rupeaisin raivoamaan kesken kaiken? Mitä muut sanoisivat? Entä jos Salvialehti muuttaisi mieltään ja en pääsisikään parantajaksi?
”...ihlajapentu, astu eteen”, Nopsatähti naukaisi keskeyttäen ajatukseni. Ilmeisesti nimitysmenot olivat jo täydessä vauhdissa. Pihlajapentu astui eteen innosta kihisten. Hänen silmissään ei näkynyt pilkettäkään jännityksestä, ja minua alkoi jälleen pelottaa.
”Siihen saakka, että saat soturinimesi , sinua kutsuttakoon Pihlajatassuksi.” Nopsatähti kuulosti itsevarmalta, hän oli varmasti suorittanut oppilasmenot moneen, moneen kertaan. *Kenethän Pihlajapen... siis tassu saa mestarikseen?* ajattelin kiinnostuneena kun Nopsatähti alkoi taas puhua.
”Pöllönsulka, sinut tunnetaan metsästys- ja opettamiskyvyistäsi. Sinusta tulee Pihlajatassun mestari, kouluta hänet hyvin.” Pihlajatassu juoksi innoissaan koskettamaan neniä uuden mestarinsa kanssa. Entäs minä? Oliko minut unohdettu? Ei. Salvialehti tassutteli kiven juureen ja lausui: ”Te tiedätte, etten voi olla luonanne ikuisesti. Siksi minun on nyt aika nimittää uusi oppilas. Kielonpentu, oletko valmis tulemaan kanssani Kuulammelle, jossa sinut nimitetään virallisesti parantajaoppilaaksi ja vihitään Tähtiklaanin saloihin?”
”Öh... Kyllä.” Ääneni kuulosti ihme kyllä rauhalliselta, vaikka sisälläni olin tikahtua jännitykseen.
”Selvä. Siispä sinut tunnetaan tästedes Kielontassuna.”
Minun teki mieli pomppia kuin Pihlajatassu. Olin parantajaoppilas!

// Anteeksi tarina ei ollu kauhean pitkä mutta yritän jatkossa enemmän... Keksin tuon Pihlajatassun mestarin omasta päästäni ei kai se haittaa?

Nimi: Kirsikka YP

06.01.2020 10:25
Anteeksi Vision että vastaan näin, mutta kommentointi-ikkuna temppuili, mutta:

Ei haittaa, tarina oli sopivan pituinen! En tiedä, saiko hän enää lunta vai unta  , mutta Naakkatassu saa 19kp:ta! Ja anteeksi että arviossa kesti niin kauan!

Kirsikka YP

Nimi: Vision

27.11.2019 18:46
Naakkatassu, Varjoklaani I Luku 2

Aamuauringon kimmeltävät säteet valaisivat oppilaiden pesän, jossa nukuin. Vaikka aurinko vielä taivaalla lämmittikin, ulkona tuuli erittäin kylmää ja koleaa tuulta. En halunnut ainakaan vielä lähteä oppilaiden pesän lämmöstä, vaikka olinkin jo herännyt.
Oppilaiden pesässä ei lisäkseni nukkunut ketään. Minusta tuntui aina hirveän yksinäiseltä, kun heräsin ilman klaanitovereiden lämpöä ja kohoilevia kylkiä turkkini vieressä. Kaipasin myös kilpailua, sillä koska olin ainoa oppilas, olin luonnollisesti myös paras.
Koulutuksessa olin ollut nyt noin kolme kuuta, ja olin nauttinut jokaisesta partiosta, metsästyksestä - oikeastaan kaikesta, mitä olin tehnyt.
Lopulta luovutin, kun en saanut enään lunta. Nousin sammalvuoteeltani, ja astuin ulos, jos vaikka eilispäivän tuoresaaliita olisi vielä jäljellä. Minulla oli kova nälkä.
“Hei! Haluatko lähteä aamupartioon?” hätkähdin, kun kuulin innokasta mau’untaa takaani. Niskakarvani nousivat pystyyn, mutta ne laskeutuivat pian takaisin alas, kun huomasin, kuka puhui.
“Tulisin mielelläni, kiitos”, vastasin takanani seisovalle Loisteturkille, jonka siniset silmät loistivat innokkaasti, kun hän kuuli vastaukseni. Naaras kääntyi, ja oli jo lähtemässä pois luotani, mutta sitten hän kääntyi takaisin minua kohti.
“Käyn ilmoittamassa Täplähännälle. Tule sisäänkäynnille, lähdemme pian”, Loisteturkki maukui, ja lähti pois.

x x x

Kolea tuuli kaihersi turkkiani, kun astelimme Myrskyklaanin vastaista rajaa. Aamupartion johdossa oli harmaa Kivimyrsky, ja siinä oli minun ja Loisteturkin lisäksi emoni - ei vaan sijaisemoni - Paatsamakukka.
Olin ollut niin pieni, kun olin saapunut Varjoklaaniin, etten oikeasta emostani muistanut juuri mitään, muuta kuin maidon tuoksun ja lämpimän, turvallisen tunteen.
Sitä en tiennyt, miksi emoni oli hylännyt minut, mutta jos joskus näkisin hänet uudestaan, kynsin häneltä korvat päästä. En anna ikinä sitä anteeksi, että hän joskus hylkäsi minut.
“Painaako joku mieltäsi, Naakkatassu?” Paatsamakukka maukui vierelläni hiljaa. Hänen äänensä oli hädin tuskin kuiskaustakaan kuuluvampi, ja minäkin kuulin sen juuri ja juuri. Pudistin päätäni.
“Ei, kaikki on hyvin”, mau’uin ja hätkähdin.
Nenääni tunkeutui jotain vierasta hajua, mutta samaan aikaan olin varma, että olin haistanut sen jossain. Vaikka kuinka pinnistelin, en saanut päähäni, mistä tuoksu oli minulle tuttu.
“Haistatko sinäkin sen?” kysyin Paatsamakukalta. Olimme hieman jäljessä partiota johtavaa Kivimyrskyä ja edellä pinkovaa Loisteturkkia, mutta ilmeisesti he eivät olleet huomanneet mitään.
Paatsamakukka pysähtyi, ja maisteli ilmaa. Sitten hän vilkaisi minuun, ja sanoi:
“Haistan.”

// Anteeksi, tästä tuli erittäin lyhyt, mutta jatko-osaa tulee luultavasti pian! Halusin jättää tämän tarinan jännittävään kohtaan, ja nyt tuli hirveä inspisaalto Naakkatassuun hahmona, kun keksin paljon jännittäviä asioita, mitä sen elämässä tulee tapahtumaan. Ja anteeksi, että toisessa luvussa kesti näin kauan.

Nimi: Karamelli

09.11.2019 14:33
Soturienpesässä oli hirveä mekkala. Olin tottunut jo pentutarhan hiljaisuuteen. Tai no jos sitä hiljaisuudeksi voi sanoa. Moni klaanissa oli sairaana mukaan lukien varapäällikkömme Ruskahäntä. Joutsentähti oli myös sairaana, mutta ei niin pahasti. Eniten minua kumminkin huolestutti Iltatassu. Hän on sairastunut valkoyskään viime päivinä ja pelkäään, että se muuttuu viheryskäksi. Kömmin ulos soturienpesästä. En saisi kumminkaan unta, joten voisin tehdä jotain hyödyllistä. Minun lisäkseni vain Joutsensiipi, Hämärätassu ja Taimenpuro.

Joutsensiipi käänsi päänsä ja huomasi minut. Hänen ilmeensä oli surullinen. Kävelin hänen luokseen ja silloin huomasin Ruskahännän kuolleen ruumiin maassa.
”Menikö se pahemmaksi?” kysyin hiljaa. Joutsensiipi nyökkäsi ja osoitti ruumiseen vähän kauempana. Maassa makasi myös Riistatassu. Taimenpuro katsoi kohti tyhjyyteen. Riistatassu oli hänen veljensä.
”Meidän kuuluisi kai tehdä jotain. Suremisen aika tulee kyllä, mutta ei nyt. Kulkukissoja vaanii metsässä ja meitä voi kuolla vaikka kuinka paljon, jos emme tee heille mitään”, yritin sanoa rohkaisevasti, mutta kaikki olivat yhä mieli maassa.

Joutsentähti tuli ulos pesästään ja kutsui klaanin koolle. Ensin mietin mistä mahtaisi olla kyse, mutta silloin muistin, että uusi varapäällikkö pitäisi valita. Kissoja alkoi lipua pesistä ulos väsyneinä. Kun koko klaani oli koolla Joutsentähti aloitti.
”Ruskahäntä poistui keskuudestamme yön aikana. Riistatassulle kävi sama kohtalo. Mutta nyt on aika valita uusi varapäällikkö”, Joutsentähti sanoi surumielisesti. ”Uusi varapäällikkö on Toivekuiskaus!” Ensimmäinen asia jonka tunsin oli hämmentynyt ja pelon sekainen. Minut oli valittu varapäällikköksi. Tunsin tarvetta sanoa, että Joutsentähti oli varmasti erehtynyt, mutta tyydyin sanomaan vain:
”Se olisi suuri kunnia.”

Vastaus:

Kiva tarina! Saat 12kp:ta!

Kirsikka YP

Nimi: Usva123

29.10.2019 14:50
Sinipentu heräsi. Hän kuuli kuinka soturit tassuttelivat pentutarhan ulkopuolella.*Olisinpa jo oppilas pääsisin jo metsään*. Olin eilen käynyt pienellä tutkimus retkellä leiriin. Niin emo ainakin sanoi jäi kyllä silti paljon tutkittavaa.
"Olet herännyt." Emo sanoi."Menen ja aion opetella vaanimis asennon. "Kenen opetuksella." Emo kysyi" Pyydän jotakuta opettamaan."Kohautin lapojani. *Miksi emon piti koko ajan olla huolehtimassa minusta. Pärjään ihan itse hyvin* Ihan kuin emo olisi lukenut ajatuksiani hän sanoi" Olet minun ensimmäinen ja luultavasti viimeinen pentu ja emojen kuuluu huolehtia."
"Ok. Menen nyt." Sanoin. Työnsin pääni ulos pentutarhasta ja henkäisin raitista ilmaa.* Oli tylsää olla pentutarhan ainoa pentu. Kyllähän Otavaloiste synnytäisi ihan pian mutta siihen saattoi mennä kuitenkin vielä aikaa* Tassutin oppilaiden pesälle."Huhuu."herättelin."Mitä? Äh...pennut. Pitääkö tulla häiritsemään ansaittuja unia." Siinä oli Hämärätassu" Opettaisitko jooko vaanimis asennon Hämärätassu. Jooko" Sanoin ja kallistin päätäni anovasti." Selvä sitten ko..."Hän jätti lauseen kesken mutta tiesin silti mitä hän oli sanomassa. Kotikisu. Emoni oli ennen syntymääni kertonut kaikille isäni olevan kuollut entinen kotikisu joka oli juuri enne kuolemaansa karannut ja elänyt hetken kulkukissana. Luultavasti emoni takia. * Ei kivaa.*
"No katso sitten." Hän painoi vatsansa niin lähelle maata että osa vatsakarvoista hipoi maata ja laittoi häntänsä suoraksi taakse niin että se ei osunut maahan mutta melkein. Koitin samaa mutta kuitenkin aina kun sain vatsani hyvin häntäni laahasi maassa ja kun häntäni oli hyvin niin vatsani ei."Pitää mennä. Voit harjoitella yksin"*Tylsää miksi kenelläkään ei ollut koskaan aikaa leikkiä ja emo ei koskaan jaksanut. Tylsät oppilaat* Tuhahdin ja lähdin takaisin pentutarhalle ja kellahdin päiväunille.


//Ja siis alotan pennulla//

Vastaus:

Kiva juoni tarinalla  on kyllä ärsyttävät oppilaat kun eivät jaksa opettaa. Onneksi Hämärätassu ei ehtinyt lausahtaa loppuun sanaa "kotikisu" vaan fiksustikin tajusi virheensä. Kirjoitusvirheitä on hieman. Alussa kerroit kolmannessa persoonassa ja sitten yhtäkkiä vaihdoitkin ensimmäiseen. Valitse yksi ja käytä sitä. Kuitenkin ymmärrän kun se näyttää "lipsahdukselta" se alku, ei se maailmaa kaada. Voisit käyttää enemmän kappalejakoja minun makuuni  . Voit myöskin vähän täydentää tekstejä. Mutta tässä olisi pieni esimerkkipätkä korjatusta tekstistä:

"Pitää mennä. Voit harjoitella yksin." Hämärätassu yhtäkkiä tokaisi ja lähti kävelemään poispäin.
*Tylsää. Miksi kenelläkään ei ollut koskaan aikaa leikkiä ja emo ei koskaan jaksanut. Tylsät ovat oppilaatkin.* ajattelin turhautuneena ja lähdin takaisin pentutarhalle. Sitten kellahdin sammaleille päiväunille.

Ja nyt lopetan tämän "saarnaamisen" ja annan sinun jatkaa eteenpäin. Kiva aloitustarina, saat 10kp:ta!

Kirsikka YP

Nimi: Naakkatassu, Varjoklaani

04.10.2019 14:52
Loikoilin oppilaiden pesän edessä katsellen kun Hiekkanaama ja Fasaanilento vaihtoivat kieliä. Oli ensimmäinen kokonainen päiväni oppilaana, joten olin hieman jännittynyt ja tohkeissani. En näyttänyt sitä kenellekään, sillä en halunnut kenenkään huomaavan sitä, että minä en oikeasti ole aivan peloton.
Kynsivarjo asteli tuoreen mestarini Täplähännän luona. Täplähäntä vilkaisi minuun, ja antoi hännällään merkin minulle, jotta tulisin hänen luoksensa. Olimme eilen käyneet läpi reviiriä ja rajat. Myrskyklaanin tuoksu oli ollut niin hirveä ja pistävä, että oikein ihmettelin, miten se oli voinut olla niin kamala. Nousin ylös ja kipitin Kynsivarjon ja Täplähännän luokse.
“Me menemme saalistamaan”, mestarini maukui. Innostuin ihan hirveästi.
“Tuleeko Kynsivarjo mukaan?” nau’uin yrittäen kuulostaa välinpitämättömältä. En tainnut onnistua siinä, sillä molemmat soturit vilkaisivat minuun erittäin huvittuneesti. Täplähäntä avasi kuitenkin suunsa huvittuneisuudestaan huolimatta.
“Kyllä, Kynsivarjo tulee mukaan, kuten myös Synkkämieli”, mestarini maukui ja katsahti kysyvästi Kynsivarjoon, joka nyökkäsi. Siristin silmiäni. En oikein tykännyt Synkkämielestä, sillä hän aina vertasi minua puhdasverisiin klaanikissoihin ja muistutteli sukujuuristani.
“Olen varmasti tosi hyvä metsästäjä”, ylpeilin ja pörhistin rintaani, kun sijaisemoni Paatsamakukka käveli ohitseni. Paatsamakukka oli hoitanut ja ruokkinut minua siitä asti, kun minut pienenä pentuna löydettiin klaanin rajalta. En olisi voinut olla kiitollisempi vanhalle mustalle naaraalle. Paatsamakukasta näki, että häntä oli alkanut ikä painaa, mutta silti toimelias naaras jatkoi vielä soturina.
“Toivotaan niin”, Kynsivarjo maukui. Musta kolli vilkaisi Täplähäntään.
“Tule. Meidän on mentävä”, mestari naukui ja viittoi sen jälkeen Synkkämielen luokse hännällään. Synkkämieli vilkaisi minuun pistävästi. Sähähdin kollille, ennen kuin astuin toista kertaa oppilaana leiristä pois.
Metsässä tuoksui raikkaalta. Auringonnousun aikaan oli vähän satanut, ja maa tassujeni alla oli erittäin kosteaa.
“Noniin Naakkatassu, katsotaan hieman vaanimisasentoasi”, Täplähäntä naukui ja pudottautui vaanimisasentoon. Olin nähnyt ja kokeillut asentoa jo aikaisemmin, sillä Kynsivarjo oli opettanut minulle sen sen jälkeen, kun olin ikuisuuden ruinannut sitä mustalta kollilta. Siitä oli jo kuitenkin aikaa, eikä kokeiluni ollut tainnut mennä kovin hyvin, sillä Kynsivarjo oli vain ruvennut kehräämään huvittuneesti ja lähtenyt paikalta pois.
Pudottauduin vaanimisasentoon. Täplähäntä ja Kynsivarjo vahtasivat silmä kovana tekemisiäni.
“Mene vielä matalammaksi, muuten hyvä”, mestarini maukui. Pudottauduin vielä alemmaksi, niin, että vatsassani olevat karvat hipoivat maata.
“Hyvä Naakkatassu”, Kynsivarjo maukui. Synkkämieli vain mulkoili minua, mutta ei keksinyt mitään moitittavaa.
“Rupea nyt liikkumaan tuossa asennossa. Katso, miten minä teen”, täplikäs mestari naukui. Naaras lähti liikkumaan hiljaa. Yht’äkkiä hän pysähtyi, ja rupesi maistelemaan ilmaa. Sen jälkeen Täplähäntä jatkoi hiippailuaan, ja yllätti pusikossa hieman kauempana meistä lymyilleen hiiren, jota minä en edes ollut kuullut tai haistanut.
“Haistoitko sinä sitä hiirtä?” Synkkämieli murahti hiljaa. Kollin nimi kuvasi kissaa hyvin; Synkkämielellä oli synkkä mieli.
“Haistoin”, valehtelin, sillä halusin tehdä vaikutuksen sotureihin. Kynsivarjo katsahti minuun epäilevästi.
“Mikset sanonut mitään?” musta kolli naukui epäilevästi. Hän katsoi silmiini, mutta painoin pääni alas.
“En haistanut sitä”, nau’uin ja lähdin nopeasti kokeilemaan vaanimisasennossa liikkumista, ennen kuin joku kysylisi minulta lisää. Minua ei huvittanut vastailla nyt mihinkään kysymyksiin, olivat ne sitten minkälaisia tahansa.
Palatessamme leiriin Synkkämieli kantoi oravaa sekä hiirtä. Täplähäntä oli saanut yhden mustarastaan ja hiiren, ja Kynsivarjo päästäisen. Minä en ollut napannut mitään. Huokaisin. Olin pettynyt itseeni. Metsästyspartioon lähtiessäni olin ollut vuorenvarma, että saisin vaikka kuinka paljon saalista, mutta en ollut saanut mitään.
Kynsivarjon laitettua saalinsa tuoresaaliskasaan hän lähti Persiljaviiksen luo vaihtamaan kieliä. Täplähäntä ja Synkkämielikin rupesivat juttelemaan jostakin, eikä minua huvittanut jäädä kuuntelemaan heidän puhettaan, joten kipitin Paatsamakukan luokse. Musta naaras katsahti minuun, mutta ei sanonut mitään, kun istahdin hänen viereensä istumaan.
“Miten metsästyspartiossa sujui?” sijaisemoni kysyi ja katsahti minuun. Välttelin hänen katsettaan, koska en halunnut myöntää, että en ollut oikein onnistunut missään.
“Hyvin”, tokaisin. Paatsamakukka katsahti minuun ihmetellen, mutta ei sanonut mitään. Hän painautui vain turkkiani vasten lähemmäksi ja kuiskasi korvaani:
“Ei se mitään. Rakastan sinua silti.”

// Anteeksi, että mulla on kestänyt tosi kauan tarinan kirjoittamisessa. Tässä tämä nyt on.

Vastaus:

26 kp:ta, sori kun en ehdi vastailla

Kirsikka YP

Nimi: Draamanoita

19.09.2019 19:54
Miksi kirjoittamani pitkä tarina siitä, kun Hopeatassu menee mestarinsa kanssa taivastammelle, ei näy täällä? Laitoin roskapostiduojauksen oikein.. ???

Vastaus:

En tiedä mitä oli käynyt, anteeksi. Ehkä painoit vahingossa TYHJENNÄ-nappia LÄHETÄ-napin sijaan?? Kannattaa aina kopioida tai laittaa se vaikka esim docsiin että se varmasti säilyy, tuosta tilanteesta on minulla paljon kokemusta  todella harmillista miten nyt tässä kävi

Kirsikka YP

Nimi: Sitruuna

12.09.2019 08:04
//pieni (tai aika iso) aikakatko. Ja anteeksi kun olen ollut kauan poissa!//

Persiljaviiksi oli väsynyt. Kulkukissoja löytyi reviiriltä sieltä täältä ja niitä piti häätää pois. Persiljaviiksi oli iloinen, kun hänen ei tarvinnut itse häätää kulkukissoja, sillä kulkukissat olisivat voittaneet Persiljaviiksen helposti. Ja parantajien tehtäviin ei hänen mielestä kuulu taistelu ja olla rajojen vartija. Oli leirissä myös kierrellyt huhu, että kulkukissat ovat jo monesti hyökänneet Myrskyklaanin leiriin. *Mitä Myrskyklaanissa on niin kiehtovaa, että hyökkäävät koko ajan sinne?* Persiljaviiksi ihmetteli. Hän oli kuitenkin helpottunut siitä, ettei hän ollut Myrskyklaanilainen. Persiljaviikseä kuitenkin alkoi huolestuttaa se, että osa kissoista yskäisi välillä. Se olisi huono asia, etenkin kun kohta on lehtikato. Koska se voi olla valkoyskää, ja pian jo viheryskää. Peersiljaviiksen mieleen välkähti kysymys. *Onkohan varastossa kissanminttua?* hän mietti ja meni varastoille. Siellä oli muutama kuihtunutta lehteä ja pari ihan kelvollista. "Menen hakemaan kissanminttua." Persiljaviiksi sanoi Seittihampaalle ja lähti ulos. Hän käveli rauhassa, nauttien samalla luonnon tuoksuista ja äänistä. Hän vapautti jokaisen aistinsa, jotta voisi nauttia mahdollisimman paljon. Käveltyään hänen nenäänsä tulvahti makea kissanmintun tuoksu. Hän keskitti aistinsa, etenkin hajuaistinsa kissanmintun etsimiseen. Hänen nenänsä vei yksinäisen tammen luo. Haju tuli puusta. *En ole koskaan nähnyt tätä puuta. Ja miten kissanminttu oli päässyt puuhun?* hän ihmetteli. *Nyt pitää varmaan kiivetä.* Persiljaviiksi tarttuu kynsillään tiukasti puuhun. Häntä pelotti tippua puusta, mutta jos klaanin pelastaminen oli kyseessä, Persiljaviiksi oli valmis tekemään sen. Hitaasti ja epävarmasti hän hilasi itsensä ylös. Päästyään ensimmäiselle oksalle hän katsoi alas. Hän oli muutaman hännänmitan korkeudessa. Samalla tavalla hän meni toiselle oksalle ja sen jälkeen kolmannelle. Persiljaviikseä alkoi jo huimaa ja hän halusi alas, mutta jatkoi pontevasti eteenpäin. Neljännellä oksalle hänen sieraimensa olivat tukkeutua kissanmintun hajusta, sillä se oli voimakas. Sitten hän näki sen. Paksussa oksassa oli multainen kolo, jossa kasvoi pieniä kissanmintun versoja. Ne olivat pieniä ja niistä ei ollut sillä hetkellä iloa, mutta myöhemmin siitä varmasti olisi. Persiljaviiksi löysi takaansa hylätyn oravankolon ja suojasi kissanmintut kaikella mitä löysi pesästä, lehdillä, neulasilla, pienillä vatukoilla ja sammaleilla, sekä oksilla. Kun työ oli valmis, hän katseli suojamuuriaan tyytyväisenä. "Miksi sinä kiipesit puuhun?" kuului ääni alhaalta ja Persiljaviiksi oli vähällä säikähtää tunnistettuaan äänen. Se oli Kynsivarjo. Persiljaviiksi katsoi alas ja katse osui suoraan hänen silmiinsä. "Löysin yrttejä." Persiljaviiksi huusi alas. "Haluan nähdä." Kynsivarjo naukaisi ja kiipesi sulavasti ja nopeasti Persiljaviiksen viereen. Persiljaviiksi näytti kissanminttuversoja ja hänen rakentamaansa suojamuurta. Yhtäkkiä Persiljaviiksen mielestä suoja alkoi näyttää hauraalta ja turvattomalle. Kynsivarjo katsoi kissanminttuja ja nyökkäili. "Onko nämä kissanminttua?" Kynsivarjo kysyi. Persiljaviiksi nyökkäsi katsoen silmiään rapäyttämättä Kynsivarjoa. "Ne tuoksuvat hyvälle." Kynsivarjo jatkoi. Persiljaviiksi nyökkäsi. "Ne ovat kuitenkin pieniä vielä." Persiljaviiksi sanoi. Sitten he istuivat hetken hiljaa puussa. "Muuten, tuosta äskeisestä tuli mieleen, että minä pidän sinusta, siis enemmän kuin ystävänä." Kynsivarjo sanoi hiljaa ja käänsi katseensa. Persiljaviiksi katsoi Kynsivarjoa. "Luulen, että tunnen samaa sinuakin kohtaan." Persiljaviiksi kuiskasi Kynsivarjon korvaan. "Tiedän kyllä, että olet parantaja ja et saa hankkia pentuja ja kumppania, mutta rakastan sinua yli kaiken." Kynsivarjo jatkoi. "Mennäänkö alas?" Persiljaviiksi kysyi. Kynsivarjo nyökkäsi. Persiljaviiksi takertui kuin takiainen puuhun ja hitaasti meni alas. Kynsivarjo tuli perässä. Kaksikon päästyä alas Kynsivarjo kietaisi häntänsä Persiljaviiksen häntään ja he lähtivät Hämyluolaan. Persiljaviiksen laskeudettuaan pehmeästi kiviseen maahan hän katseli Kynsivarjoa, joka kömpi perässä. Hänenkin laskeudettuaan Kynsivarjo käveli Persiljaviiksen luo ja istahti. Persiljaviiksi istahti myös ja nojasi Kynsivarjoon. Kynsivarjo kallisti päätään. He kietaisivat häntänsä yhteen ja istuivat siinä, tekemättä mitään, vain nauttivat yhdessäolostaan.

Vastaus:

24kp:ta

Kirsikka YP

Nimi: Draamanoita

11.09.2019 12:38
HOPEATASSU säteili ylpeydestä. Hänet oli nimitetty soturiksi.
Äkkiä viimeisin uni tuntui kaukaiselta, kuin Tähtiklaanin kissan tapaamista ei olisi koskaan tapahtunut.
"Olen niin ylpeä sinusta", Hopeatassu kuuli isänsä äänen takaansa. Vaaleanharmaa kolli nuolaisi pentuaan Hopeatassun päästä.
"Nietoskarva älä", Hopeatassu naukui. "En ole enää pentu."
"Minulle sinä olet aina pikku pentu", Nietoskarva vastasi.
Nietoskarvan kieltä väistellessään Hopeatassu näki leirin reunalla haalean kuvan kermanvärisestä kissasta. Se katseli häntä tutkivalla katseella meripihkan värisillä silmillään.
Hopeatassu vääntäytyi isänsä otteesta ja juoksi kissan luo.
"Miksi sinä tulit tänne?" hän sihahti hampaidensa välistä.
Hopeatassu lähti pois leiristä odottaen, että Tähtiklaanin kissa seuraisi.
"Tulin kertomaan, että on yksi ehto, jota ilman et pääse klaanisi parhaimmaksi soturiksi", unen kissa naukui heidän päästyä leirin ulkopuolelle.
"Et sinä voi vain ilmestyä määräilemään", Hopeatassu tiuskaisi.
"No, jos kerran et halua..", soturi sanoi ja oli kääntymäisillään pois.
"Ei. Haluan minä. Kerro mikä se ehto on", Hopeatassu sanoi häntäänsä heilauttaen.
"Sinä et saa hankkia perhettä, et pentuja, et kumppania", Tähtiklaanin kissa naukui.
Hopeatassu katseli järkyttyneenä hopeankuultavaa kissaa.
"Se hidastaisi tuntuvasti nousuasi klaanin parhaimmaksi ja mahtavimmaksi soturiksi", soturi jatkoi piittaamatta oppilaan ilmeestä. "Sillä se, on sinun heikko kohtasi."
"Minä... Minä.." Hopeatassu takelteli.
"Kai sinä haluat olla yhä klaanisi mahtavin soturi? Vai karisiko haaveesi pois nimitysmenojen myötä?"
"E-ei, haluan minä", Hopeatassu vastasi arasti. Metsä oli muuttunut hiljaiseksi, melkein liian hiljaiseksi, sillä sieltä ei kuulunut tavanomaista lintujen laulua tai oravien rapistelua.
"Hyvä", kermanvärisen Tähtiklaanin soturin olemus alkoi haalistua.
Hopeatassu katsoi suoraan sen haamun läpi metsään. Jostain kaukaa kuului linnun vaimea sirkutus.
Hopeatassu palasi leiriin.

Vastaus:

Soturiksi->oppilaaksi, 16kp:ta

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

11.09.2019 08:11
Kirsikka, mutta entä pennut? Saavatko ne nyt syntyä, vai pitääkö minun kirjoittaa vielä yksi tarina?

Vastaus:

Saavat syntyä

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

10.09.2019 19:58
Draamanoita, saat kirjoittaa nimitysmenoista tarinan jos haluat. Mutta muuten jatkat normaalisti.

Vastaus:

Kiitos Pilvi!

Kirsikka YP

Nimi: Draamanoita

10.09.2019 19:31
Jatkanko Hopeatassulla roolimista niinkuin mitään ei olisi tapahtunut vai pidetäänkö sille jotku special menot kirjojen tapaan?

Vastaus:

Ei ole pakko, itse päätät mistä kirjoitat, kunhan se pysyy ajan tasalla, tai siis niin kuin sopii aikaan missä eletään

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

10.09.2019 18:46
Heräsin virkeänä. Päivästä oli tulossa kirkas ainakin sen mukaan mitä taivas nyt näytti. Etsin katseellani Savumyrskyä. En nähnyt häntä enkä jaksanut etsiäkään, joten tyydyin loikoilemaan lämpimillä kivillä leirin sisäänkäynnin lähellä. Suljin pian silmäni, ja luultavasti nukahdin.

//SKIP//

Heräsin unestani Toivekuiskauksen hajuun. En jaksanut avata silmiäni, vaan tyydyin haistelemaan Toivekuiskauksen hajua. Kun haistelin tarkemmin, erotin myös toisen tuoksun. Kulkukissan tuoksun. Avasin silmäni. Näin Toivekuiskauksen sähisemässä ainakin 3 kertaa häntä isommalle kollille.
*Mitähän ihmettä?* mietiskelin unenpöpperössä.
*Onko tulossa taas taistelu?*, ajattelin mielessäni taistelu jonka kävimme kulkukissoja vastaan.
Kolli hyppäsi Toivekuiskauksen kimppuun, ja Toivekuiskauksen ulvaisi ilmoille varoitushuudon. Olisin muuten mennyt auttamaan, mutta olin liian heikko pentujen takia. Sen tiesi pentutarhan pieninkin pentu.
Hyppäsin pois Toivekuiskauksen ja kollin tieltä. Muut näyttivät huomanneen kollin ja leiriin virtaavat kissat.
*Voi ei, tästä ei tule mitään hyvää!*, ajattelin.
Näin vihamielisten kissojen virtaavan leiriimme. Yht'äkkiä taistelu oli alkanut. Samassa hetkessä myös Tikkumyrsky ilmestyi viereeni.
"Mennään", Tikkumyrsky sanoi. "Sinun pitää päästä turvaan."
"Minne muka?", kysyin.
"Joutsentähden pesään.", Tikkumyrsky maukui.
Nyökkäsin lyhyesti ja aloin juoksemaan niin kovaa kun pääsin, Tikkumyrskyn perään. Minä nimittäin en kovin sulavaliikkeinen pentujen takia ollut, vaan hidas ja kömpelö. Tikkumyrsky kuitenkin antoi minun määrätä tahdin, liikuimme leirin reunoilla, ettei meitä huomattaisi.

Kun pääsimme Joutsentähden pesään, joka sijaitsi kalliossa. Tarkemmin se oli onkalo kalliossa. Lysähdin mahalleni väsyneenä juoksemisesta.
"Kutsun jonkun tänne pitämään vahtia." Tikkumyrsky sanoi ja lähti.
"Ööh... Selvä" mau'uin hänen mentyään.
Otin mukavan asennon ja kävin pitkäkseni. Se tuntui väärälle kun klaanitoverit olivat kuolemanvaarassa.

"Otavaloiste", Varjotuli kysyi.
"Täällä ollaan", vastasin.
Kuulin Varjotulen huokaisevan.
"Täällä oli niin kuolemanhiljaista, että luulin sinun kuolleen."
"En, en ole.", mau'uin.
*Ainakaan vielä.* lisäsin mielessäni.
Varjotuli tuli sisälle pesään, ja istuutui lähelle suuaukkoa.

//Sopiiko että seuraavassa tarinassa, (joka kertoo vielä taistelusta) Joutsentähti, Ruskahäntä, Riistatassu ja ehkä Yrttimyrsky? Kuolevat, sekä Otavaloisteen pennut syntyvät?

Vastaus:

Kysymykseesi vastaen Joutsentähdellä on vielä monta henkeä, mutta Ruskahäntä ja Riistatassu käy että ovat kuolleet. Saat 20kp:ta

Kirsikka YP

Nimi: Draamanoita

07.09.2019 16:26
Toi katto vuotaa, nii jos siellä ei nyt sadakaan ulkona, nii sovitaa et siel jossai katon välis on jotai pisaroit mitkä nyt sit tippuu sielt.

Vastaus:

Juu ok

Kirsikka YP

Nimi: Draamanoita

07.09.2019 16:23
Mitään ei tapahtunut, joten HOPEAPENTU kääntyi ja lähti pettyneenä kohti pentutarhaa.
Hopeapentu tassutteli sisään pesään ja tunsi lämpimän ilman turkillaan. Hän meni oman vuoteensa luo ja lysähti pehmeille sammaleille. Muutamia höyheniä nousi ilmaan ja laskeutui sitten kevyesti siniharmaan kissan selälle. Pentu ravisteli höyhenet pois selästään ja kun ne alkoivat laskeutumaan, hän läpsäisi niitä väsyneesti tassullaan.
Turhautuneena Hopeapentu kääntyi selälleen ja tuijotteli kattoon.
Pentutarha oli tyhjä, eikä muita pentuja ollut - ellei toisten klaanien kissoja lasskettaisi jossain kaukana toisissa leireissä. Hopeapentu oli kuullut klaaninvanhimmilta hurjia tarinoita taisteluista, joissa he taistelivat muita klaaneja vastaan.
Hopeapentu tuhahti ja kääntyi vatsalleen. Naaras tunsi silmiensä luomet yhä painavammiksi ja painavammiksi, kunnes hän vajosi unen hellään mustuuteen.

*

Hopeapentu räpytteli silmiään ja luuli olevansa hereillä, kunnes huomasi ettei ollut Myrskyklaanin leirissä.
Ilma oli lämmin, eikä Hopeapentu tuntenut itseään enää väsyneeksi. Hän kuuli hiirten rapinaa läheisen puun juuristossa samalla, kun hän katseli ympärilleen.
Taivas oli pilvetön ja naaras huomasi olevansa aukion laidalla.
"Missä minä olen?" hän kysyi ääneen.
"Tervetuloa Tähtiklaaniin", kuului ääni pennun takaa.
"Enhän ole kuollut?" Hopeapentu kysyi pelästyneesti kääntyen samalla katsomaan kissaa joka oli toivottanut hänet tervetulleeksi klaaniinsa.
"Et. Tämä on kuitenkin totta", kermanvärinen naaras vastasi. "Tai ainakin osittain. Sinähän haluaisit olla jo oppilas, etkö halua?" kuollut soturi kysyi meripihkan väriset silmät kiiluen.
"Ky- Kyllä", Hopeapentu vastasi hieman takellen.
"Voin antaa sinulle mahdollisuuden olla oppilas jo nyt", naaras vastasi lupaavasti.
"Oikeasti? Pääsenkö viimeinkin oppilaiden pesään?" Hopeapentu kysyi vihreät silmät sädehtien.
"Et nyt kuitenkaan. Voin viedä sinut tapaamaan muiden klaanien oppilaita, muttta ennen sitä, voin opettaa sinulle liikkeitä."
"Oikeasti?"
Soturi nyökkäsi. "En kuitenkaan tänään."
"Miksi?" ennen kuin Hopeapentu ehti kuulla vastausta, naaras alkoi haalistua. "Älä mene!" Hopeapentu huusi kissalle.
Ilmaan jäi leijumaan vain märän sammaleen haju.

Hopeapentu tunsi pisaran kuonollaan. "En tiennyt, että Tähtiklaanissa sataa", hän mumisi.
"Ei sadakaan. Pentutarhan katto vuotaa", Hopeapentu kuuli isänsä Nietoskarvan äänen.

Vastaus:

Lasskettaisi->laskettaisi. 21kp:ta. Hopeapentu siirtyy oppilaaksi

Kirsikka YP

Nimi: Draamanoita

05.09.2019 15:29
"... Jäämme leiriin", HOPEAPENTU kuunteli Joutsentähden viimeisen päätöksen hänen ja muutaman muun kissan keskustelussa. "Emmekö me siis teekään yllätyshyökkäystä?", siniharmaa naaras kysyi pettyneenä siitä, ettei tulisi tapahtumaan ehkä mitään jännittävää.
Jos muut jäisivät leiriin, menisi Hopeapentu itse tutkimaan sen hajun yöllä klaanilaisten nukkuessa.

Vastaus:

3kp:ta

Kirsikka YP

Nimi: Draamanoita

04.09.2019 12:00
Ja*
Myös toi Hämärätassun mestarin huuto jäi vahingossa tolle ylemmälle riville ;___;

Vastaus:

Juu

Kirsikka YP

©2020 Forest with cats - suntuubi.com