Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Tarinat


Täällä tapahtuu tämän sivuston ydintarkoitus! Tarinoiden kirjoittaminen!
Vieraskirja <  1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Karamelli

11.08.2019 15:23
Yövartiossa...
Istuin hiljaa paikallani ja tunsin turkissa Joutsensiiven turkin. Onneksi oli vielä viherlehti, eikä varsinkaan lehtikato. En ollut koskaan valvonut näin pitkään. Minua alkoi jo väsyttää, vaikka ei ollut edes keskiyö. Kuulin Joutsensiiven haukottelevan vieressäni. Joutsensiiven korvat nousivat pystyyn ja ne kääntyivät eri suuntiin. Haistoin ilmaa. Ilmassa leijui vahva haju. Haju jonka olin haistanut ennenkin: kulkukissoja.

”Kulkukissoja, kulkukissoja!” Joutsensiipi huusi. Soturienpesästä alkoi tulla väkeä. Takaatamme hyökkäsi pari kissaa ja sitten alkoi todellinen taistelu. Toinen kissoista oli sama, joka oli raapaissut minua kuu sitten. Joutsentähti kömpi pesästään ja liittyi taisteluun. Taistelun äänet soivat korvissani ja verta näkyi kaikkialla. Näin mustan ruumiin maassa, mutta se oli kulkukissan. En nähnyt kuin erinvärisiä turkkeja kaikkialla, joita päällysti veri. Joutsensiipi kamppaili vieressäni täysikokoista kollia vastaan. Kiven reuna lähestyi uhkaavasti. Kohta tipahtaisin. Ja sitten näkyi pelkkää mustaa.

Auringonnousun tai parin päästä...
Heräsin parantajanpesässä. Minulla oli ilmeisesti mennyt taju taistelussa, koska en muistanut mitään muuta kuin mustaa. Yrttimyrsky tuli luokseni salvaa käpälissään.
”Sinä heräsit!” hän sanoi.
”Joo tiedän sen”, sanoin.
”Ja huumorintajukin on jäljellä”, Kukkatassu kehräsi huvittuneesti.
”Mitä tapahtui?” kysyin. ”Onko Joutsensiipi kunnossa?”
”Sinun pääsi ilmeisesti osui kiveen ja menetit tajun. Joutsensiipi on aivan kunnossa lukuunottamatta, että hän on ollut huolesta sairas. Mistä muistikin mieleen, että lupasin käydä hakemassa hänen kun heräät”, Yrttimyrsky maukui. Ja sitten hän lähti.

Vastaus:

Hieno tarina! Ainoa virhe oli että soturikissat eivät sano keskiyö, vaan kuunhuippu. Saat 19kp:ta.

Kirsikka YP

Nimi: Karamelli

11.08.2019 12:30
//Tarinan alussa Toivekuiskaus on vielä oppilas ja edellisen tarinan tapahtumista on kulunut yksi kuu.//
Aurinko paistoi oppilaiden pesän suuaukon. Ja Joutsentassu pyöri unissaan. Tänään olisi loppuarviointi. Jos se menisi hyvin he pääsisivät.
”Joutsentassu, Joutsentassu!” hihkuin. Ei minkään laista vaikutusta. Rupesin tökkimään häntä lempeästi. Silloin hän nosti päänsä.
”Onko tänään se päivä?” Joutsentassu kysyi. Nyökyttelin päätäni. Hän pomppasi seisaalleen. Hän oli ainut jolle olin kertonut kuu sitten näkemästä Tähtiklaanin kissasta. Kulkukissoista ei ollut ollut pitkään aikaan harmia. Toki he varastivat meiltä riistaa vieläkin.

”Toivetassu!” Joutsentähti kutsui.
”Joutsentassu!” kuului Kyykynnen ääni.
Nousin seisaalleni ja kävelin aukiolle Joutsentassun perässä. Mestarimme odottivat sielä.
”Toivottavasti olette nukkuneet hyvin”, Kyykynsi sanoi. Nyökkäsimme, vaikka tiesin Joutsentassun valehtelevan. Hän oli nukkunut kaikkea muuta kuin hyvin.
Lähdimme kulkemaan kohti harjoituspaikkaa. Eilen oli ollut jo saalistuksen arviointi eikä siitä tarvinnut murehtia. Enää vain taistelu. Saavuimme harjoituspaikalle ja minä sain taisteluparikseni Ruusutassun, vaikka tiesin ettei hänestä olisi vastusta toisin kuin hänen veljestään Sulkatassusta. Vaikkei Ruusutassusta ja Sulkatassusta tullutkaan vielä sotureita. Ruusutassun oli tarkoitus hyökätä kimppuuni ja minun puolustautua.

Kiersimme toisiamme ja aivan odottamatta Ruusutassu hyppäsi. Väistin ja kuulin kuinka Ruusutassu laskeutui hiekkaiseen maahan. Ja sitten kaikki tapahtui niin nopeasti etten tajunnut mitä tapahtui. Tajusin vasta kun olin voittanut Ruusutassun. Joutsentassu kamppaili edelleen Sulkatassun kanssa, mutta hän oli voitolla. Joutsentassu onnistui kaatamaan Sulkatassun maahan ja hän voitti.
”Hienoa!” Kyykynsi sanoi. ”Olette näyttäneet olevanne valmiita sotureiksi.”
Palasimme leiriin ja Joutsentähti kutsui klaanin koolle.
”Olemme tulleet tänään juhlistamaan kahta uutta soturia!” Joutsentähti aloitti.
”Joutsentassu, Toivetassu astukaa eteeni.”
”Lupaatteko noudattaa soturilakia ja puolustaa tätä klaania vaikka henkenne uhalla?” Joutsentähti kysyi.
”Lupaan”, sanoin.
”Lupaan”, Joutsentassu sanoi myös.
”Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta Joutsentassu, tästä hetkestä alkaen sinut tunnetaan Joutsensiipenä. Tähtiklaani kunnioittaa avuliaisuutta ja älyäsi ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi. Toivetassu, tästä hetkestä alkaen sinut tunnetaan Toivekuiskauksensa. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja intoasi ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi”, Joutsentähti julisti. Klaani rupesi hurraamaan:
”Joutsensiipi, Toivekuiskaus!”

Vastaus:

Hyvä tarina! On kyllä pari kirjoitusvirhettä mutta se ei haittaa. Saat 22kp:ta

Kirsikka YP

Nimi: Sitruuna

11.08.2019 10:52
Oli kulunut muutama päivä siitä, että Persiljaviiksi oli nimitetty parantajaksi. Persiljaviiksi oli todella iloinen. Kynsivarjokin oli onnitellut. Nyt Persiljaviiksi uutena parantajana istui järven rannassa. Oli auringonlasku ja Persiljaviiksi katsoi lumoutuneena järven kimallusta. "Hei meidän uusi pikku parantajamme." kuului Kynsivarjon ääni takaa. Persiljaviiksi alkoi kehrätä. "Tervetuloa istumaan tänne järven rantaan meidän uuden pikku parantajamme viereen." Persiljaviiksi sanoi kehräten. Kynsivarjo istuutui Persiljaviiksen viereen. Persiljaviiksi nojasi Kynsivarjoon. Hänen lämmin turkkinsa sai Persiljaviiksen turkin kihelmöimään. Kynsivarjo kosketti kuonollaan Persiljaviiksen kuonoon. "Olet kaunis." Kynsivarjo sanoi. "Ihan kuin tuo järvi." Persiljaviiksi katsoi Kynsivarjoa silmiin. "Olet niin kohtelias." Persiljaviiksi sanoi. He katsoivat toisiaan silmiin ja istuivat järven rannassa auringon laskiessa.

Vastaus:

Lyhyt mutta ytimekäs tarina! Saat 11kp:ta!

Kirsikka YP

Nimi: Karamelli

10.08.2019 23:18
//unessa//
Kävelin pitkin avaraa nummea ja tunsin tuulen kasvoillani. Hennon lämpimän tuulen, oli viherlehti. Edessä näkyi kivi. Huomasin sen päällä istuvan joku, mutta näin kaukaata en saanut selvää kuka. Kävelin lähemmäs varovasti askel kerrallaan. Hahmo alkoi tulla koko ajan selvemmäksi ja selvemmäksi. Kivellä istui siniharmaa kolli kissa. Hänen turkkinsa loisti tähtien valoa.

”Tule eteenpäin nuori oppilas”, kissa sanoi. En hievahtanutkaan.
”Älä pelkää, minä olen Pyökkikarva Tähtäklaanista”, hän kertoi. Astuin askeleen lähemmäs. Oliko kissa todella Tähtiklaanista? Avasin suuni sanoakseni jotain, mutta suljin sen tullessani toisiin aatoksiin.

”Sinä olet kuuleman tavannut jo kulkukissat”, Pyökkikarva sanoi. Nyökkäsin.
”Sinun ja muiden oppilaiden täytyy varoa heitä. Et tiedä mihin he pystyvät”, hän varoitti.
”Miksi juuri oppilaiden?” kysyin ihmeissäni.
”He etsivät nuorta sukupolvea pitääkseen joukkonsa elossa. Ja sinun täytyy varoa heitä vielä soturina pienen kokosi takia. Kohtalosi on päätetty”, Pyökkikarva sanoi enteilevästi.

”Taistelu edessä häämöttää,
kun paikalle sattuu joukko tää.
Tulevaisuudessa näkyy vain verta,
ikuisesti täytyy odottaa tyyntä merta”, Pyökkikarva sanoi viimeiset sanansa ja katosi.

Vastaus:

Jännittävä tarina! Saat 15kp:ta ja Toivetassu ja Joutsentassu pääsevät sotureiksi! Onnea!

Kirsikka YP

Nimi: Karamelli

10.08.2019 10:54
//Jatkoa luku 5:stä//
Näin jo leirin suuaukon edessä.
”Muista käydä parantajan luona”, Joutsentähti muistutti. Nyökkäsin ja tunsin veren vuotavan edelleen. Kävelin suuaukon läpi ja näin Joutsentassu odottavan minua.
”Mitä sinulle on käynyt?” hän kysyi kauhuissaan. En saanut sanoja suustani, niinpä Joutsentähti selitti Joutsentassulle kaiken.
”No tule sitten. Sinun pitää mennä hakemaan jotain tuohon haavaan”, Joutsentassu sanoi. Lähdimme kävelemään yhdessä kohti parantajanpesää.

”Nappasitko sinä todella hiiren?” Joutsentassu kysyi ihmeissään. Nyökkäsin ja tajusin kehrääväni.
”Olivatko ne kulkukissat pelottavia?” Joutsentassu kysyi. Nyökkäsin vähemmän innoissani.
”Niitä oli kolme. Kaksi kollia ja yksi naaras”, kerroin. ”Niillä oli valtavan pitkät kynnet.” Saavuimme parantajanpesälle ja Joutsentassu selitti tilanteen Yrttimyrskylle. Hän lähetti Varpusulan hakemaan hämähäkin seittiä. Kukkatassu kuunteli vuoteeeltaan.
”Mutta Toivetassu nappasi hiiren”, Joutsentassu kertoi innoissaan.
”Ihanko oikeasti?” Kukkatassu kysyi ja nosti päätään. Nyökkäsin jälleen kerran.

Varpusulka tuli takaisin mukanaan hämähäkin seittipallo. Tunsin verenvuodon lakkaavan, mutta kipu sen kuin jatkui. Yrttimyrsky ojensi minulle kolme pientä siementä.
”Syö ne. Ne auttavan kipuun”, Yrttimyrsky sanoi. Otin siemenet ja söin ne. Kipu ei ollut enää niin kova. Mutta sitten minua alkoi kamalasti väsyttämään. Sanoimme Joutsentassun kanssa Varpusulalle, Kukkatassulle ja Yrttimyrskylly hyvästit. Ja lähdimme kohti oppilaiden pesää. Ei mennyt kauaakaan kun vaivuin syvään uneen.

Vastaus:

Hienosti jatkettu! Pari kirjoitusvirhettä on, saat 15kp:ta

Nimi: Karamelli

10.08.2019 10:17
Luku 5
//Tässä tarinassa ollaan hypätty suoraan katsomaan reviiriä//
Kipitin Joutsentähden rinnalla leirin suuaukon läpi. Olin nähnyt monta kertaa, kun isommat soturit olivat saaneet piikkejä tässä kohtaa ja kiitin pientä kokoani. En ollut koskaan käynyt leirin ulkopuolella, vaikka olin halunnut. Joutsentassu oli aina estänyt. Suuaukon läpi käveltyämme tunsin leukani loksahtavan. Puut olivat valtavan kokoisia. :O
”Vaikuttavaa, vai mitä”, Joutsentähti hymähti. Olisin voinut, vaikka vannoa silmieni olevan sammakon kokoiset. Tunnuin yhtäkkiä aivan pieneltä, kuin muurahaiselta. En ollut tajunnut kuinka iso metsä oli.
”Onko tämä meidän reviiri?” kysyin.
”Sitä on vieläkin enemmän”, Joutsentähti sanoi ja lähti kulkemaan eteenpäin. Seurasin häntä ja yritin pysyä perässä minkä jaloistani. Joutsentähti taisi huomata kulkevansa liian nopeasti ja hidasti vauhtia.

”Tuolla on Varjoklaanin reviiriä”, Joutsentähti sanoi. Varjoklaanin haju oli suorastaan hirvittävä.
#Miten jokin voi haista noin hirvittävälle?# ajattelin.
”Voidaanko mennä pois?” anelin.
”Ensin pitää merkitä rajat”; Joutsentähti sanoi. Hän käveli lähemmäs rajaa ja jätti hajumerkit.
”Tule, nyt voidaan mennä”, hän maukui. Kävelimme pois päin rajalta, enkä olisi voinut sanoa, että se harmitti minua.
”Saanko koittaa saalistaa?” kysyin. Olisi hienoa palata leiriin ja kertoa, että olin saanut ensimmäisenä päivänä saalista.
”Totta kai”, Joutsentähti sanoi.

Laskeuduin alemmas ja pistin käpäläni varovasti maahan. Haistoin hiiren. Oikein mehukkaan hiiren. Lähdin kulkemaan varovasti hiirtä kohti ja yritin olla mahdollisimman hiljaa. Hiiri oli aivan lähellä tietämättömänä uhkaavasta vaarasta. olin tuulen alapuolella. Ja sitten hyppäsin. Maistoin suussani lämpimän veren ja tiesin onnistuneeni. nousin istumaan hiiri suussani.
”Hienoa”; Joutsentähti kehui, mutta lisäsi sitten: ”Ei sinun olisi tarvinnut niin kaukaa hypätä.” Nyökkäsin ja laskin hiiren maahan. Levitin sen päälle lehtiä. Kukkatassu oli opettanut miten saalis piti peitellä, etteivät muut saalistajat huomaisi sitä. Etenkin nyt kun metsässä oli kulkukissoja.
”Kukkatassu on tainnut opettaa”, Joutsentähti arvasi. Nyökkäsin hilpeästi.
”Voimme tulla hakemaan sen myöhemmin”, Joutsentähti sanoi. Kävimme vielä katsomassa hylättyä kaksijalan pesää ja Tuuliklaanin rajaa. Olimme tulossa takaisin päin, kun haistoin jotain.
”Mikä tuo haju on?” kysyin.
”Kulkukissoja”, Joutsentähti vastasi. Menimme hakemaan saaliini ja suuntasimme kohti leiriä. En voinut uskoa, että olin käynyt koko leirin läpi. Yhtäkkiä pusikosta ilmestyi kissa. Uskoin sen olevan yksi kulkukissoista.
”Häipykää tai kuolkaa”, kissa sähisi. Minua alkoi pelottaa. Kuka tämä kissa oikein oli?
”Me olimme täällä ensin, ettekä te päätä kohtalostamme”, Joutsentähti sanoi rauhallisen tyynellä äänellä.
”Ei teistä ole meille vastusta”, kissa sanoi ja hänen taakseen ilmestyi kaksi kissaa lisää.

Tunsin raapaisun poskessani. Ensimmäinen kissa oli raapaissut siihen. Sitten he katosivat metsän siimekseen.
”Ei kai sattunut”, Joutsentähti kysyi. Pudistin päätäni ja jatkoimme matkaa. Tunsin veren valuvan poskelleni ja tiesin, että minun pitäisi mennä parantajan pesälle.
//Katkaisen tähän nyt tämän luvun, mutta jatkoa on tulossa.//

Vastaus:

Todella jännittävä tarina! Pari isoa kitjainta puuttui, muuten hyvä. Saat 23kp:ta. Odotan innolla jatkoa!

Kirsikka YP

Nimi: Sitruuna

09.08.2019 23:09
Oli kulunut muutama päivä. Aurinko alkoi laskea ja Persiljatassu istuskeli järven rannassa. Järvi kimalteli auringon paisteessa. Persiljatassun vieressä istui Kynsivarjo. "Nähdäänkö yöllä?" Kynsivarjo kysyi. "Nähdään." Persiljatassu vastasi lempeästi. Sitten Kynsivarjo loikki takaisin leiriin. Persiljatassu jäi vielä hetkeksi ja sitten itsekin meni kohti leiriä. "Missä olet ollut?" Seittihammas kysyi Persiljatassun leiriin päästyään. "Ihastelin järveä." Persiljatassu vastasi. Sitten hän alkoi tekonukkua. Lopulta kuului Seittihampaan möreä kuorsaus ja Persiljatassu nousi ja lähti kohti Hämyluolaa.

***

"No niin Kynsivarjo, nyt tulee kyllä kunnon läpsy!" Persiljatassu ilmoitti leikkisästi ja läpsäisi tätä korvasta. "Ja minä saan sinut kiinni!" Kynsivarjo huikkasi takaisin ja kävi Persiljatassun hännän kimppuun. Persiljatassu alkoi heilutella häntäänsä, kunnes se pääsi vapaaksi. Persiljatassu loikki luolan seinää vasten. "Et ikinä saa minua kiinni." Persiljatassu härnäsi. Kynsivarjo teki mahtavan loikan ja vangitsi Persiljatassun seinää vasten. Persiljatassu alkoi nuolla Kynsivarjon naamaa ja kosketti tätä kuonollaan. "Meidän pitää palata leiriin ennen aurinkoa." Persiljatassu kuiskasi ja yhdessä hännät kiedottuina he kävelivät kohti leiriä.

***

Persiljatassu, sinut tunnetaan Persiljaviiksenä. Nyt juodaan Kuulammesta ja minä esittelen sinut Tähtiklaanille Varjoklaanin uutena parantajana." Seittihammas sanoi juhlallisesti. Persiljaviiksi katsoi Seittihammasta. "Kiitos." Persiljaviiksi kiitti. Sitten hän latki Kuulammesta raikasta vettä ja käpertyi mukavasta nukkumaan.

***

"Sinä nousit parantajaksi!" Varjoklaanissa kissat onnittelivat. Persiljaviiksi katseli klaania. Isä Tummatähti ja emo Mustaviiksi katsoivat tytärtään Tummatähden pesältä. He olivat iloisia. Persiljaviiksi loikki vanhempiensa luo. Hän painoi päänsä molempien turkkiin. Kaikki kolme alkoivat kehrätä. "Meidän rakas tyttäremme." Mustaviiksi sanoi. Persiljaviiksi painoi päänsä syvemmälle vanhempiensa turkkiin.

Vastaus:

Hyvä tarina. Arvasitkin hyvin että Persiljatassu siirtyy parantajaksi. Onnea Persiljaviikselle! Saat tarinasta 19kp:ta

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

09.08.2019 21:09
Heräilin aamuvarhain, ja nypin sammalet turkistani ja suin itseni tasaisin vedoin sileäksi. Lähdin aamukävelylle, se oli ollut tapani ennen parantajan pesään joutumista ja
noudattaa sitä samalla tavalla kuin ennen. Savumyrsky oli näemmä herännyt ennen minua sillä hänen vuoteensa oli tyhjä. Mutta lämmin se oli vielä. Kuljeskelin leirissä etsien Savumyrskyä. Kävin parantajan pesässä vilkaisemmassakin mutta Savumyrskyä ei näkynyt missään.
*Käi hän on sitten mennyt aamupartioon.* ajattelin. Olin aluksi sulkenut sen ajatuksen pois. *Tai saalistamaan.*
Poistuin leirin suuaukosta, ja lähdin kohti järven rantaa.
Järvellä on aina kaunista, varsinkin auringonnousun ja auringonlaskun aikoihin. Istuin katsomaan auringon valosta kimmeltävää järveä. Se vasta jos jokin oli kaunista.
Hetken päästä päätin lähteä ihailemasta järveä. Päätin napata ainakin yhden hiiren matkalla. Saavuin leiriin hengästyneenä juoksemisesta. Annoin hengitykseni tasaantua, ja laskin matkalla nappaamani peipposen tuoresaaliskasaan.
Seuraavaksi menin vielä kertaalleen tarkastukselle parantajan pesään, sillä Yrttimyrsky oli vaatinut sitä.
"Yrttimyrsky?" Huusin parantajan pesään.
"Niin?" Yrttimyrsky kysyi.
"Tulin sille tarkastukselle jonka halusit tehdä." sanoin.
Pian Yrttimyrsky tulikin jostain parantajan pesän syövereistä.
// hetken päästä //
"Olet aivan terve, tule kuitenkin vielä jos sinulla alkaa tulemaan oireita!" Yrttimyrsky sanoi.
Nyökkäsin ja lähdin parantajan pesästä.
Astellessani ulos parantajan pesästä huomasinkin Savumyrskyn juttelemassa isälleen. Tulin Savumyrskyn vierelle ja kysyin:
"Saanko liittyä keskusteluun?"
"Saat toki Otavaloiste." sanoi Savumyrskyn isä.
Kosketimme kuonoja, se oli haastavaa sillä minä olin pieni, ja Savumyrsky niin iso että olisin mahtunut nukkumaan hänen mahansa vierellä niin kuin pentu.
Savumyrskyn isä ei näyttänyt hämmästyneeltä vaikkemme olleet kertoneet vielä kenellekään että olimme kumppanit. Huhut ja juorut olivat varmaankin lähteneet liikkeelle klaanissa jo ajat sitten.
"Olette siis kumppaneita?" Savumyrskyn isä kysyi.
Nyökkäsimme Savumyrskyn kanssa.
"Niin arvelinkin. Olette viettäneet paljon aikaa yhdessä. Klaani toveritkin ovat juorunneet." Savumyrskyn isä sanoi. Saattoi olla että kuvittelin, mutta kuulin pientä huvittuneisuutta sävyssä jota Savumyrskyn isä käytti.

Vastaus:

Ihana tarina! Löysin vain yhden pienen virheen, mutta se ei ollenkaan haittaa. Saat 20kp:ta

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

09.08.2019 10:39
"Syö nämä." Yrttimyrsky sanoi.
Tottelin ja nielaisin siemenet ja lehdet ja painoin pääni pehmeisiin sammaliin, ja vaivuin syvään uneen.

Kun heräsin tiesin että olin nukkunut ainakin puoleenpäivään asti sillä soturit olivat työn touhussa leirissä.
"Heräsit." Varpusulka sanoi.
Nyökkäsin.
"Haen sinulle syötävää." Varpusulka sanoi ja lähti tallustelemaan kohti tuoresaaliskasaa.
Tuhadin hiljaa tai no pikemminkin yskäisin.
Kiitin Varpusulkaa ja aloin syömään. Mielessäni pyöri kaikenlaisia asioita. Jopa mahdottomilta kuulostavia.
Itse asiassa parantajan pesässä oleminen oli nukkumista, syömistä ja yskimistä. Päivät vyöryvät vauhdilla ohi.
*Minä olen jo paljon paremmassa kunnossa kuin silloin kun saavuin tänne.* ajattelin.
Olisin halunnut jo metsälle, mutta Yrttimyrsky piti minua vieläkin parantajan pesässä. Hän ei halunnut tartuttaa muita.
*No olihan se ihan fiksua, mutta alan tulla hulluksi täällä!*

Ennen pitkää aloin parantua, ja pääsin pois parantajan pesästä.
"Tule kuitenkin vielä huomenna tarkistettavaksi!" Yrttimyrsky huusi perääni.
"Tulen tulen!" Huusin takaisin.
Riensin heti Savumyrskyn luo, ja pyysin häntä tulemaan metsälle kanssani.
"Pääsit sitten pois. Mikäköhän sinulla oli?" Savumyrsky ihmetteli.
Kohautin olkiani.
"En tiedä." sanoin.
"Mennään saalistamaan." sanoin.

Nappasimme Savumyrskyn kanssa kaksi hiirtä, myyrän ja pienen kanin.
Sovimme että minä kannan kanin ja Savumyrsky hiiret ja myyrän.
Siinä meni aikansa saada saaliit leiriin, mutta onnistuimme siinä, kovin ponnistuksin.
Päästyämme leiriin heitimme saaliit kasaan, ja istahdimme hetkeksi.

Vastaus:

Hyvä tarina! Odotan innolla jatkoa! Saat tästä tarinasta 17kp:ta

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

07.08.2019 17:17
Savumyrsky oli valitsemassa saalista tuoresaaliskasalta, ja päätin mennä syömään Savumyrskyn kanssa.
"Hei Otavaloiste." Savumyrsky sanoi.
"Hei Savumyrsky." sanoin.
Istuin Savumyrskyn viereen.
"Olet nukkunut taas levottomasti." Savumyrsky sanoi.
*Onpa hän tarkkaavainen!* ajattelin.
"Niin olen. Näin taas painajaista." sanoin ja huokaisin.
Nojasin Savumyrskyn lapaan.
"Syödään." sanoin lopulta.
Viime aikoina minua oli alkanut pyörryttää, ja arvelin että se ei johtunut unirytmin sekoittumisesta, mutta en viitsinyt häiritä Yrttimyrskyä, olihan parantajan pesässä jo Kukkatassu.

Olin alkanut nukkua pitkään aamuisin. Minulla oli todella huono olo aina kun heräsin. Mutta silloin olin vain mennyt metsälle ja hieman syönyt niin, pahoinvointi oli poissa.
"Otavaloiste! Tulisitko katsomaan oppilaiden taisteluharjoituksia?" Kyykynsi kysyi.
"Ilman muuta!" vastasin ja lähdin kohti isääni.
Kävelimme puiden siimeksissä matkalla sammalaukiolle. Kuulin rapinaa, joka kuului pensaasta.
"Odota hetki." sanoin Kyykynnelle joka johti joukkoa.
"Mitä nyt?" Kyykynsi kysyi.
"Kuulin rapinaa pensaasta." sanoin.
Kyykynsi nyökkäsi.
Astelin varovasti pensaaseen ja huomasin että rapistelia oli hiiri vain.
Hiiren huomaamatta hyppäsin, ja puraisin.
Tulin puskista ulos roikuttaen, hiirtä sen veltosta hännästä.
"Hiiri vain. Jatketaan." sanoin.
Taisteluharjoitukset menivät hyvin. Välillä jouduimme korjaamaan liikkeitä mutta, suurin piirtein kaikki meni hyvin.
Paluu matka sujui mutkitta ja päätin mennä aikaisin nukkumaan.

//unessa//

Olin pimeässä, ilmeisesti metsässä. Kuljeskelin metsässä tietämättä missä olin. Kuulin kissan rääkinää. Juoksin ääntä kohti, juoksin ja juoksin pääsemättä perille. Puut viuhuivat ja vilkuilin ympärilleni. Tälläisiä unia olin nähnyt melkein kuun. Mutta tämä tuntui erikoiselta. Erilaiselta.
Tällä kertaa juostessani pääsin perille. Kissoja räpiköi verisessä järvessä.
Ulvahdin kauhuissani.
"Suuri taistelu on lähestymässä. Klaanit eivät saa vihoitella sen aikaa, sillä heikossa kunnossa he eivät selviä taistelussa. Uskollisen valkoisen päällikön pitää suojella klaaneja." joku kuiskasi korvaani, ennen kuin heräsin koviin kouristuksiin. Minua paleli ja samalla olin hiestä märkä. Savumyrsky katsoi minua huolestuneen näköisenä.
" Ei tässä mit-" sanoin mutta ääneni särkyi kun uusi kouristus tuli.
Savumyrsky antoi minulle tukea kun nousin.
Ponnistelin parantajan pesään,
"Yrttimyrsky!" Savumyrsky huusi.
Varpusulka ilmestyi yrttivarastosta.
"Yrttimyrskyä ei saa juuri nyt häiritä." Varpusulka sanoi.
"Tämä on tärkeää!" Savumyrsky huudahti.
"Mikä on tärkeää?" Yrttimyrsky kysyi ja kurkisti yrttivarastosta.
Savumyrsky selitti tilanteen ja asetteli minut yhdelle sammalvuoteelle.
"Selvä. Kiitos, voit mennä." Yrttimyrsky sanoi Savumyrskylle.
Savumyrsky lähti pesästä jotain mutisten, mutta en kuullut mitä.
//katkaisen tarinan toivottavasti ei haittaa//

Vastaus:

Ei haittaa tarinan katkaiseminen. Tosi hyvä tarina. Myös erityisen pitkä. Saat tästä tarinasta 24kp:ta.

Kirsikka YP

Nimi: Karamelli

07.08.2019 12:03
//Tarinan alussa Toivetassu on vielä pentu//
Aamu sarasti ja raotin silmäluomeni hiukan verran. Kirkas auringon valo häikäisi silmäni ja suljin ne taas. Tunsin jonkin kutittavan turkillani. Käänsin pääni ja tajusin sen olevan Joutsenpennun korva. Kampesin itseni seisaalle ja herätin vahingossa Joutsenpennun samalla.
”Joko on aamu”, Joutsenpentu kysyi unisena. Nyökkäsin innokkaasti ja huomasin Jääsydämmen tulevan takaisin mehevä hiiri suussaan.
”Te heräsitte”, hän maukui.
_____________________________________________
Jääsydän laski hiiren eteemme ja kehotti meitä syömään ripeästi, muttei hotkien. Mihinköhän oli niin kauhea kiire? Tunsin kuinka hiiren pehmeä ja hyvä maku täytti suuni. Joutsenpentu taisi nauttia vielä enemmän, koska melkein näytti siltä, että hänen suunsa räjähtäisi.
”Onko Joutsentähti ja Kukkatassu jo parantuneet?” kysyin suu täynnä ruokaa.
”Joutsentähti on jo parantunut, mutta Kukkatassu on edelleen parantajanpesässä. Äläkä puhu samaan aikaan kun syöt”, emo sanoi.
_____________________________________________
”Tulkoon kaikki oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkiven alle klaanikokoukseen!” Joutsentähden ääni kuului. Pomppasin seisaalleni sellaisella vauhdilla että kaadoin vahingossa Joutsenpennun kumoon.
”Rauhoitu”, Jääsydän torui. Kävelimme aukiolle, jossa jo koko klaani odotti.
”Tänään juhlimme uusia oppilaita. Varpupentu, Otavapentu, Haukkapentu, Toivepentu ja Joutsenpentu ovat saavuttaneet kuuden kuun iän ja on heidän aikansa siirtyä oppilaiksi. Otavapentu, astu eteen." Joutsentähti sanoi. Tunsin sydämeni täyttyvän ilosta ja jännityksestä. Kenenkähän saisin mestariksi? Ensimmäisenä Otavapentu oikeastaan nyt Otavatassu sai mestarikseen Pisaraviiksen. Sitten Varputassusta tuli parantajaoppilas eli hänen mestarikseen tuli Yrttimyrsky. Haukkatassu sai Lehtikynnen ja Joutsentassu Kyykynnen. Sitten oli minun vuoroni. En voinut uskoa korviani, minusta tuli Joutsentähden oppilas.
_____________________________________________
Klaani hurrasi. Joutsentähti laskeutui luokseni enkä voinut olla kysymmättä:
”Olenko oikeasti oppilaasi?” Hän nyökkäsi ja sanoi, että tänään me menisimme katsomaan reviiriä.

Vastaus:

Hienosti kirjoitettu tarina. Hienosti sopeutit Joutsentähden tarinan tähän. Pari kirjoitusvirhettä löytyy, muuten hyvä. Saat 17kp:ta.

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

07.08.2019 08:59
Heräilin aikaisin aamulla soturien pesässä. Savumyrsky tuhisi vieressäni. Aamupartio ei ollut ehtinyt vielä kokoontua suuaukolle, menin leirin suuaukolle odottamaan. Päätin nuolla itseni sileäksi. Se oli hieman kinkkistä, sillä olin nukkunut huonosti ja kiereskellyt sammalissa. Yhtenä yönä Savumyrsky jopa herätti minut. *Se varmaankin johtui vartioyöstä.* ajattelin. *Unirytmini oli mennyt vain sekaisin kun valvoin yön.* ajattelin.
"Ai hei Otavaloiste!" Tikkumyrsky huusi. *Tikkumyrskyllä ei ole ollut oppilasta pitkään aikaan kun Kukkatassu on ollut parantajan pesässä.*ajattelin.
"Hei Tikkumyrsky!" huusin takaisin.
"Aamupartioon?" Tikkumyrsky kysyi kävelleässää minua kohti.
Nyökkäsin.
"Minäkin ajattelin että menisin aamupartioon." Tikkumyrsky sanoi.

Pian aamupartion muutkin jäsenet tulivat paikalle ja lähdimme Jokiklaanin rajan suuntaan. Tarkastettuamme rajan ja jätettyämme hajumerkit Jokiklaanin rajalle siirryimme, Varjoklaanin rajalle joka oli seki kunnossa joten päätimme lähteä takaisin leiriin.

Vastaus:

Hyvin kirjoitettu tarina. Ainoa virhe oli se, että Jokiklaani ei ole Myrskyklaanin rajanaapuri. Muuten hyvä. Saat 11kp:ta.

Kirsikka YP

Nimi: Sitruuna

06.08.2019 22:27
Kun Persiljatassu kuuli Kynsitassun äänen, hänet valtasi lämmittävä tunne. He alkoivat hiipiä syvempään metsään. "Tiedän hyvän salapaikan." Persiljatassu sanoi. Hän johti heitä kohti paikkaa, mihin oli tippunut kun etsi yrttejä. "Sinä luola, olkoon nimesi Hämyluola." Persiljatassu sanoi juhlallisesti. Sitten Persiljatassu meni tasanteet alas. "Vau." Kynsitassu kuiskasi. Persiljatassu nyökkäsi. Kynsitassu nuolaisi Persiljatassun korvaa. "Sinä olet niin ihmeellinen." Kynsitassu sanoi lumoutuneena. "Niin sinäkin." Persiljatassu sanoi. Tämä hetki Persiljatassusta parasta mitä hän oli kokenut. Persiljatassu nuolaisi Kynsitassun korvaa. Kynsitassu nuolaisi Persiljatassun kuonoa. "Hei!" Persiljatassu huudahti kun Kynsitassu näykkäisi tätä korvasta. Sitten he alkoivat pyöriä pienenä karvakasana. Kynsitassu kaatoi Persiljatassun maahan. "Antaudu." Kynsitassu käski leikkisästi. Persiljatassu päästi itsensä veltoksi. Kynsitassu hellitti otetta ja Persiljatassu ponnisti Kynsitassun päälle. "Nyt on sinun vuorosi antautua." Persiljatassu sanoi. "Antaudun." Kynsitassu sanoi. Persiljatassu alkoi nuolea Kynsitassun naamaa. "Lopeta." Kynsitassu pyysi leikkisästi. Persiljatassu nuolaisi vielä viimeisen kerran Kynsitassun kuonoa ja päästi hänet seisomaan. He koskettivat toisiaan kuonollaan. Taivas alkoi olla vähän punertavampi. "Äkkiä leiriin!" Persiljatassu huomautti ja kaksikko pinkaisi kohti leiriä.

***

"Kynsivarjo, Kynsivarjo, Kynsivarjo!" Varjoklaanin kissat huusivat kuorossa. Persiljatassu katseli iloisena uutta soturia. "Perinteiden mukaan Kynsivarjon pitää vartioida yksin leiriä puhumatta. Kokous on päättynyt!" Tummatähti julisti ja alkoi onnitella Kynsivarjoa. Kynsivarjon turkki hohti auringossa. Persiljatassulla oli mieli vaan olla Kynsivarjon kanssa. Palattuaan parantajien pesälle Seittihammas tuli Persiljatassun luokse. "Varo unelmaasi." Seittihammas sanoi ja lähti. *Mitä hän tuolla tarkoitti?* Persiljatassu ihmetteli. Persiljatassu vain kohautti olkiaan. Sitten hän alkoi järjestellä sotkeutuneita yrttejä.

***

Aurinko alkoi laskea. *Kynsivarjon vahtivuoro alkaa.* Persiljatassu ajatteli. Sitten hän käpertyi nukkumaan.

//unta//

Persiljatassu seisoi keskellä metsää. Hän näki edessään kissan. Kissa näkyi epäselvästi. Persiljatassu loikki lähemmäs ja näki kauhukseen että näki kissan läpi. "Älä hätäile pikku Persiljatassu. Olen Tiikeriraita, entinen Varjoklaanin parantaja. Mennään vähän kauemmas, vaikka tuonne metsään." Tiikeriraita kertoi. He alkoivat kävellä metsikössä. "Ei voidakaan olla täällä." Tiikeriraita ilmoitti. "Miksi?" Persiljatassu kysyi. "Unikkojärvi siellä lavertelee omaa ennustusta Laululinnulle." Tiikeriraita vastasi. Kaksikko kääntyi toiseen suuntaan. He saapuivat pian ison puun luo. Tiikeriraita huokaisi. "On tulossa Suuri taistelu. Valkoinen uskollinen päällikkö pelastaa meidät kaikki. Klaanit eivät saa riidellä keskenään, sillä he eivät saa kohdata heikossa kunnossa Suurta taistelua." Tiikeriraita lausui. Sitten maailma alkoi kieppua ja Persiljatassu vajosi pimeyteen.

***

Persiljatassu heräsi. Oli aamu. Persiljatassu kiiruhti Seittihampaan luo ja herätti hänet. "Mitä nyt?" Seittihammas murahti. Sitten Persiljatassu alkoi kertoa ennustuksen. Seittihammas tuijotti Persiljatassua hämmästyneenä. "Miksi sinulle juuri lähetettiin ennustus?" Seittihammas ihmetteli. "No minä en sitä ainakaan tiedä." Persiljatassu ilmoitti. "Kerron Tummatähdelle kun hän herää." Seittihammas kertoi. *Mikähän se Suuri taistelu on?* Persiljatassu mietti. Hän kohautti olkiaan ja istuutui. Hän tuijotti tyhjää. Sitten hän muisti Kynsivarjon. *Varmaan vahtivuoro loppuu pian.* Persiljatassu ajatteli. Häntä alkoi haukottaa ja sitten Persiljatassu käpertyi takaisin nukkumaan.

Vastaus:

Olipa pitkä tarina! Teksti oli virheetöntä. Näyttää siltä että Persiljatassu ja Kynsivarjo ovat kiintyneet toisiinsa. Saat 21kp:ta

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

06.08.2019 22:15
Pian soturi
Olin kiipeillyt taivastammessa, mutta olin päättänyt lopulta kuitenkin tulla alas. En tuntenut oloani enään missään paikassa mukavaksi. Kuljeskelin metsässä saalis mielessäni.
Lopulta nenään tulvahtikin tuoksu, mutta ei saaliin vaan Savumyrskyn joka oli juuri nimitetty soturiksi.
Lähdin juoksemaan hajua kohti. Savumyrsky oli pyörinyt mielessäni vaikka kuinka kauan.
Saavuttettuani Savumyrskyn hajun, näin hänet saalistamassa oravaa. Orava pääsi pakoon puuhun jonne syöksähdin Savumyrskyn takaa. Savumyrsky ei ollut huomannut minua keskittyessään saalistamiseen. Kun pääsin ylös puuhun josta ei oravalla ollut pakoreittiä oksaa pitkin toiseen puuhun, sillä toiset puut olivat liian kaukana hypättäviksi. Orava panikoi ja syöksyi suoraan päin minua. Puraisin oravaa niskasta ja orava letkahti veltoksi. Nappasin oravan leukoihin ja hyppäsin alas puusta.
Savumyrsky katseli minua pää kallellaan. Ja kysyi:
"Mistä sinä tänne tupsahdit?"
"Minäkin olin metsällä. Tuloksetta." Vastasin.
"En malta odottaa että sinusta tulee soturi." Savumyrsky aloitti.
"Pääsemme nukkumaan samaan pesään ja kaikkea." Savumyrsky jatkoi ja vaikeni sitten äkisti.
"Mennäänkö istumaan järven rantaan?" Savumyrsky kysyi.
"Mennään vain." sanoin.
//hetken päästä//
Asetuimme istumaan rannalle vierekkäin ja juttelimme hetken.
"Tiedän että olemme tunteneet vain sinun soturikoulutuksesi ajan mutta, minä.. minä pidän sinusta. Olet pyörinyt mielessäni enkä ole saanut nukuttua." Savumyrsky sanoi.
Minusta Savumyrsky oli rohkea sanoessaan tuon, sillä se oli voinut mennä huonosti.
"Minusta tuntuu että minäkin pidän sinusta." sanoin värisevällä äänellä.
Tunsin Savumyrskyn hännän kiotutuvan omani ympärille.
Loppu ajan olimme melkein hiljaa katsellessa kaunista, punaista auringonlaskua. Jompikumpi sanoi välillä jotain ja toinen vastasi tai kehräsi.

Vastaus:

Hienosti kirjoitettu tarina. Ihana suhde Otavatassulla ja Savumyrskyllä. Saat tästä tarinasta 18kp:ta ja Otavatassu nousee soturiksi. Onnea!

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

06.08.2019 13:15
Savutassu
"Otavatassu!" Pisaraviiksi huusi leirin suuaukosta.
Kävelin Pisaraviiksen luokse.
"Niin Pisaraviiksi?" kysyin Pisaraviikseltä.
"Ajattelin että voisimme lähteä metsästämään. Ja Savutassu tulee mukaan sillä hänen loppuarviointinsa ovat pian varmaankin tänään tai huomenna." Pisaraviiksi sanoi.
"Selvä." sanoin.
"Hei Otavatassu!" Savutassu huusi emoni takaa.
"Hei Savutassu." Samoin ja jättäydyin hiukan mestaristani jälkeen, pysytyäkseni puhumaan Savutassun kanssa.
"Mitä olet puuhaillut viime aikoina?" Savutassu kysyi minulta.
"En erityisiä. Entä sinä?" kysyin Savutassulta.
"No en minäkään ole tehnyt mitään erityistä." Savutassu vastasi.
Hetken valitsi hiljaisuus kun kumpikaan ei keksinyt puheenaihetta.
"Oletko käynyt jo kiipeämässä taivastammessa?" Savutassu kysyi lopulta.
"En vielä." sanoin.
Jatkoimme kävelemistä hetken hiljaa, kunnes Aamukäpälä sanoi:
"Saavuimme nyt paikalle jolla olemme Pisaraviiksen kanssa päättäneet että harjoittelette saalistamista ja lopuksi saalistatte."
Nyökkäsimme Savutassun kanssa.
Pujottauduin vaanimis-asentoon. Pisaraviiksi ei joutunut korjaamaan sitä kuin hiukkasen.
"No teillä näyttää olevan vaanimis-asento kunnossa joten yrittäkää napata yksi saalis, pari työn avulla." Pisaraviiksi sanoi.
Katsoin Savutassuun päin. Savutassu nyökkäsi minulle. Teimme nopean suunnitelman ja aloimme toimia sen mukaisesti.
Suunnitelma oli se että nappaismme hiiren joka oli, puun takana niin että Savutassu peläyttäisi hiiren minua päin, ja minä nappasin hiiren ja tekisin tappopuraisun. Savutassu hiipi kohti hiirtä joka huomasi Savutassun. Savutassu hyppäsi, ja hiiri pääsi pakoon mutta minun se saapui pian minun kynsiini. Puraisin hiireltä niskan poikki ja heitin sen Pisaraviiksen tassuihin.
//voisiko Savutassusta tulla soturi ennen Otavatassua?//

Vastaus:

Hyvin kirjoitettu tarina! Ja tietenkin Savutassusta voi tulla ennen Otavatassua soturiksi. Laitan hänet nyt. Ja tästä tarinasta saat 16kp:ta. Sinulla on siis 98kp:ta. Otavatassu sisaruksineen siirtyvät kohta sotureiksi. Voit kirjoittaa viimeisen tarinan oppilaana, tai nimitysmenot tai ihan miten haluat.

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

05.08.2019 23:53
Reviiri
"Mitä teemme ensimmäisenä?" kysyin Pisaraviikseltä.
"Ajattelin että voisimme mennä ensimmäisenä katsomaan reviiriä." Pisaraviiksi sanoi.
"Joo! Mennään vain." sanoin. Olin innoissani.
Kävelimme ulos leiristä. Olin kerran pienenä pentuna nähnyt leirin ulkopuolelle, mutten muistanut siitä mitään muuta kuin että olimme Haukkatassun ja Varputassun kanssa jääneet kiinni. Lehtipuut peittivät taivaan, mutta joistain kohdista silti pilkahteli auringon valoa. Etenimme polulla hitaasti minä kiipittäen ja Pisaraviiksi siirteli tassujaan sen näköisenä että osasi polun juurikot ja mutkat ulkoa.
Pisaraviiksi esitteli ensimmäisenä sammalaukion. Se oli oppilaiden taisteluharjoituksia varten. Kiertelimme metsässä Pisaraviiksi oppaanani.
Seuraavana Pisaraviiksi näytti minulle taivastammen. Taivastammi oli suurikokoinen tammi joka näytti kirjaimellisesti ulottuvan taivaaseen asti.
"Taivastammikin on oppilaiden käytössä, siinä oppilaat harjoittelevat kiipeämistä." Pisaraviiksi kertoi.
Nyökkäsin vaitonaisena.
"Lähdetäänkö sitten eteen päin?" Pisaraviiksi kysyi minulta.
"Mennään vain." sanoin ja loin vielä viimeisen silmäyksen taivastammeen.
//hetken päästä//
"Ja viimeisenä voisimme mennä katsomaan vanhaa kaksijalan pesää josta voisimme viedä minttua
pienen määrän Yrttimyrskylle ja Varputassulle." Pisaraviiksi sanoi.
Poimimme pari minttua ja lähdimme kaksijalan pesän laitamilta.

Vastaus:

Tosi hienosti kuvailtu tarina! Hienosti otit Pisaraviiksen mukaan ja kaksikko hienosti ajatteli parantajia. Saat tästä tarinasta 15kp:ta!

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

05.08.2019 14:51
//Äskeisessä tarinassa olin siis hypännyt aikaa eteenpäin niin kuin ehdotit.//

Vastaus:

Selvä!

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

05.08.2019 14:47
Nimitysmenot
Seisoskelin yksinäni riistakasan vieressä ja etsiskelin hiirtä. Ne olivat lempisaaliitani. Nappasin mehevän hiiren kasasta ja menin syömään sitä leirin laitamille.
Joutsentähti katseli klaaniaan ylpeän näköisenä. Minä katselin valkoista päällikköä. Hetken aikaa minä siinä tuijotin, kunnes Joutsentähti näytti huomanneen minut ja nousi.
Silmäni avautuvat lautaisen kokoisiksi kun huomasin että Joutsentähti oli tulossa minua kohti.
Joutsentähti haki itselleen myyrän ja istuutui viereeni. Joutsentähti oli valtava minuun verrattuna.
Arvelin että Joutsentähti oli päässyt parantajan pesästä jo pois sillä hän näytti aivan terveeltä.
"Olisiko nimitysmenojen aika? Mitä luulet?" Joutsentähti kysyi.
Häntäni nousi innostuksesta pystyyn.
"Oikeasti?" kysyin epäuskoisena.
Joutsentähti nyökkäsi.
"Syödään silti ensin.", Joutsentähti sanoi.
"Eikä sinun tarvitse hotkia." Joutsentähti sanoi ja päästi pienen kehräyksen.
Kun olin syönyt, jossa oli kestänyt todella kauvan sillä olin niin täpinöissäni etten melkein pystynyt istumaankaan paikoillani.
Joutsentähti lähti ja hyppäsi suurkivelle.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tänne Suurkivelle klaanikokoukseen!" Joutsentähti huusi kovalla äänellä.
Minä pompin suurkiven juurelle.
Kissoja alkoi tulemaan ulos pesistään tai riistakasalta.
"Tänään olemme kokoontuneet tänne suurkiven juurelle juhlimaan nimitysmenoja." Joutsentähti sanoi.
"Otavapentu, Varpupentu ja Haukkapentu ovat saavuttaneet kuuden kuun iän ja he ovat valmiita soturioppilaan koulutukseen." Joutsentähti jatkoi.
"Otavapentu astu eteen." Joutsentähti sanoi.
"Tästä päivästä aina siihen päivään, jona ansaitset soturinimesi, kutsumme sinua Otavapentu, Otavatassuksi. Sinun mestarisi tulee olemaan Pisaraviiksi. Toivon, että Pisaraviiksi siirtää kaiken tiedon sinulle." Joutsentähti sanoi.
Joutsentähti kutsui Pisaraviikseä paikalle, jonka silmät välkehtivät.
"Pisaraviiksi, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta Ruskahännältä, ja olet osoittanut olevasi urhea ja päättäväinen. Odotan, että siirrät kaiken tälle nuorelle oppilaalle." Joutsentähti sanoi.
Pisaraviiksi asteli eteen ja kosketimme neniä.
"Haukkapentu astu eteen." Joutsentähti sanoi
Varpupentu asteli eteen varovin askelin.
"Tästä päivästä aina siihen päivään jona ansaitset soturinimesi, kutsumme sinua Haukkapentu, Haukkatassuksi. Sinun mestarisi tulee olemaan Lehtikynsi." Joutsentähti sanoi.
"Lehtikynsi, olet valmis ottamaan toisen oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta Vihervirralta,(klaaninvanhin) ja olet osoittanut olevasi seikkailun haluinen ja päättäväinen. Odotan, että siirrät kaiken tälle nuorelle oppilaalle." Joutsentähti sanoi.
Lehtikynsi ja Varputassu koskettivat toisiaan nenillään.
"Selvä. Varpupentu astu eteen." Joutsentähti sanoi.
"Tästä päivästä aina siihen päivään, jona on ansaitset parantajanimesi, kutsuttakoon sinua Varputassuksi, Sinun mestarisi tulee olemaan Yrttimyrsky. Toivon, että Yrttimyrsky siirtää kaiken tiedon sinulle." Joutsentähti sanoi.
"Yrttimyrsky olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta edeltäjältäsi. Odotan, että siirrät kaiken tälle nuorelle parntajaoppilaalle." Joutsentähti sanoi.
"Haukkatassu! Otavatassu! Varputassu!" kaikki huusivat.

Vastaus:

Hienosti kirjoitettu tarina! Pari kirjoitusvirhettä löytyy, mutta se ei meitä lannista! Saat 20kp:ta

Kirsikka YP

Nimi: Karamelli

05.08.2019 14:29
Kukkatassu käänsi päänsä ja katsoi minuun.
”Pysy paikallasi!” Yrttimyrsky tiuskaisi.
”Minä olen ihan kunnossa”, Kukkatassu tuhahti. Yrttimyrsky pyöräytti silmiään ja otti uutta salvaa käpäliinsä. Pesän perällä makasi Joutsentähti.
”Voisitko pitää Kukkatassulle seuraa kun lähden hakemaan lisää kehäkukkaa?” Yrttimyrsky kysyi. Nyökkäsin ja hän lähti.

”Tämä on ihan naurettavaa”, Kukkatassu maukui turhautuneena. ”Pari naarmua vain.”
”Ja yksi ruohon korsi”, naurahdin. Kukkatassu kehräsi, mutta pian sen jälkeen hän vinkaisi. Yksi haavoista oli auennut ja siitä valui verta Kukkatassun turkille.
”Hae Yrttimyrsky”, Kukkatassu valitti. Kävelin ripeästi ulos pesästä ja onneksi Yrttimyrsky oli jo tulossa.

”Kukkatassun haava aukesi”, sanoin. Yrttimyrsky käveli ohitseni pesään ja kiiruhdin hänen peräänsä.
”Ensin sanotaan, että on aivan kunnossa ja sitten kun muutama pisara verta tulee ollaan kuin Varjoklaani olisi hyökännyt”, Yrttimyrsky naukui.
”Toivepentu sinun kannattaa mennä. Kohta on sinun nukkumaanmenoaika”, Yrttimyrsky sanoi. Kävelin takaisin pentutarhaan ja asetuin makuulleni. Ei kauaakaan kun olin jo unten mailla.
//Tällä kertaa vähän lyhyempi tarina.//

Vastaus:

Hyvä tarina. Joutsentähti oli otettu hienosti mukaan, samoin Yrttimyrsky ja Kukkatassu. Ei haittaa vaikka lyhyempi tarina. Saat 11kp:ta ja hahmosi nousee oppilaaksi! Onnittelut!

Kirsikka YP

Nimi: Karamelli

05.08.2019 11:36
”Rikkotähti oli paha Varjoklaanin kissa...” Myrskymieli aloitti. Koko tarinan ajan tunsin selkäpiitäni karmivan. Joutsenpentu meni sykkyrälle ja pisti pään piiloon. Olisin halunnut vain juosta takaisin pentutarhaan, mutta uteliaisuus esti.

Yhtäkkiä Joutsenpentu nosti päänsä ja näytti valppaalta. Hänen korvansa nousivat pystyyn ja samaan aikaan Suurkiveltä kuului varapäällikön ääni:
”Tulkoon kaikki oman riistansa metsästämään kykenevät Suurkiven alle klaani kokoukseen!” Myrskymieli kampesi itsensä ylös.
”Tekin pennut. Ei tässä ole koko päivää aikaa”, hän ärähti.

Kipitimme Joutsenpennun kanssa emomme luo ja hän veti meidät syliinsä. Hänen kasvoillaan oli huolestunut ilme.
”Metsässä on havaittu monia kulkukissoja, jotka ovat varastaneet meiltä riistaa. Ja tänään he hyökkäsivät Kukkatassun kimppuun”, Ruskahäntä aloitti. Klaani osoitti mieltään ja joka puolelta aukiota kuului huutoja.
”Kukkatassu paranee, mutta meidän on oltava varuillamme. He voivat hyökätä milloin vain”, päällikkö jatkoi.
”Eikö me tehdä asialle mitään”, Tikkumyrsky huusi. Varapäällikkö vain huokaisi raskaasti ja palasi soturien pesään.

Vasta silloin tajusin, että parantajamme Yrttimyrsky ei ollut tullut paikalle. Hän oli varmaan hoitamassa Kukkatassua.
”Saanko mennä katsomaan Kukkatassua?” kysyin Jääsydämeltä. Hän nyökkäsi ja pyöräytti silmiään.

Parantajanpesässä Kukkatassu makasi sammaleillaan ja nosti vähän väliä käpälänsä ylös. Hänellä oli muutama arpi ja pieni repeämä. Ei mitään vaarallista.
Jatkuu...

Vastaus:

Hyvä tarina! Hienosti otit huomioon ettei Joutsentähti olisi pystynyt pitämään kokoontumista. Kiinnostavaa mitä kulkukissat seuraavaksi aikovat tehdä... Helppolukuinen tarina! Saat 12kp:ta

Kirsikka YP

Nimi: Sitruuna

04.08.2019 18:12
Persiljatassu nousi istumaan. Hän katseli temmelteviä pentuja pentutarhan edustalla. Aurinko poltteli Persiljatassun turkkia. Samalla tulee mieleen Kynsitassu. *Hän on todella mukava kolli.* Persiljatassu ajatteli. Hän antoi katseensa siirtyä oppilaiden pesään. Kynsitassua ei näkynyt. *Varmaan metsästämässä tai partioimassa.* Persiljatassu ajatteli. Persiljatassu siirsi katseensa isäänsä Tummatähteen. Persiljatassu loikki isänsä luo. "Mitä asiaa, rakas tyttäreni?" Tummatähti kysyi. "Ei mitään." Persiljatassu naukaisi iloisesti. Persiljatassu pisti päänsä isänsä turkkiin. Se oli ihanan lämmin. Tummatähti alkoi kehrätä ja nuolla Persiljatassun päälakea. "Pikku Persiljatassuni." Tummatähti kehräsi. Mustaviiksi tuli paikalle. Tummatähti keskeytti nuolemisensa. "Mitä asiaa?" Tummatähti kysyi. "Haluan puhua kanssasi pesälläsi." Mustaviiksi kertoi. Tummatähti nyökkäsi ja nuoli vielä kerran Persiljatassua. Sitten hän meni Mustaviiksen kanssa pesälleen. Persiljatassu katsoi isänsä perään. *Minulla ei voisi olla koskaan parempaa isää.* Persiljatassu ajatteli iloisena. Hän kääntyi kohti parantajien pesää. Seittihammas tuli vastaan. "Unikonsiemenet alkavat loppua. Voisitko käydä hakemassa niitä?" Seittihammas kysyi. Persiljatassu nyökkäsi ja lähti metsään.

***

Vihdoinkin Persiljatassu löysi unikoita. Ne olivat puskien suojissa. Persiljatassu alkoi mennä puskien läpi. Paino lysähti Persiljatassun päälle. "Apua!" Persiljatassu ulisi. Paino katosi. Persiljatassu katsoi taakseen ja näki Kynsitassun. "Mitä sinä tällä tavalla hyökkäilet? Ja vielä parantajan kimppuun?" Persiljatassu kysyi loukkaantuneena. "Säikäytit vaanimani riistaa ja suutuin siitä. En tiennyt että se oli sinä." Kynsitassu tunnusti. Persiljatassu alkoi kehrätä. "Anteeksi." Persiljatassu sanoi. Sitten hän alkoi poimia unikoista siemeniä. Kynsitassu katsoi ujona Persiljatassua. Persiljatassu huomasi sen. "Mitä asiaa?" Persiljatassu kysyi. Kynsitassu näytti olevan puulla päähän lyöneeltä. "Minä, öö." Kynsitassu sopersi. Persiljatassu katsoi Kynsitassua merkittävästi. Kynsitassu tuli Persiljatassun luo. "Tavataanko täällä kun klaani nukkuu?" Kynsitassu kysyi kuiskaten. Persiljatassu katsoi Kynsitassua silmät selällään. Sitten Persiljatassu nyökkäsi. Kynsitassu alkoi kehrätä ja lähti pois. Persiljatassu otti loput unikonsiemenet ja lähti kohti leiriä.

***

Oli ilta. Persiljatassu esitti nukkuvaa kun Seittihammas tuli tarkistamaan. Kun vihdoinkin Persiljatassu kuuli kuorsausta, hän alkoi nousta. Pesän suuaukolta Persiljatassu katsoi joka suuntaan. Kun ketään ei näkynyt, Persiljatassu livahti ulos. Hän meni pääsisäänkäynnille. Vartijaa ei näkynyt. Persiljatassu huokaisi helpottuneena ja livahti yhden puskan taakse. "Pst." kuului puskasta. Persiljatassu säikähti ja oli vähällä hypätä puskasta. "Minä se olen, Kynsitassu." kuului puskasta.

Vastaus:

Nopeasti päivä meni ohi! Kynsitassu on aika ujo Persiljatassua kohtaan. Helppo lukea. Ainoa virhe oli se, että pentutarhassa ei ole nykyään kuningattaria ja pentuja. Muuten hyvä tarina. 16kp:ta!

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

04.08.2019 17:31
"Vai niin. Minun pikku soturini." Kyykynsi sanoi ja hymähti.
"Rrrrw!" Huusin ja hyppäsin isäni päälle.
"Sota alkakoot!" Varpupentu huusi ja hyppäsi hänkin isän selkää kohden.
Hetken aikaa siinä 'tapeltuamme' isää vastaan hän sanoi.
"Taidatte olla liian hurjia minulle. Antaudun."
"No höh. Voimmeko silti leikkiä mäyrän selkää?" kysyin.
"Voimmehan me?" Varpupentu kysyi. Mäyrän selkä oli lempi-leikkimme.
"No hypätkää kyytiin sitten!" Kyykynsi sanoi ja kumartui.
Kiipesin Kyykynnen selkään ja Varpupentu tuli perässä.
Kyykynsi nousi jaloilleen ja alkoi tomistelemään kuin mäyrä.
Kiljuimme ilosta.
"Missä Haukkapentu on?" Kysyin.
"En tiedä." Varpupentu sanoi.
"Hän on Aamukäpälän kanssa pentutarhassa." isä vastasi ja laski meidät alas.
"Menkäähän takaisin pentutarhan." Kyykynsi sanoi
"Minun metsästyspartioni lähtee." Kyykynsi sanoi ja heilautti häntäänsä hyvästiksi.
Katselimme kuinka Kyykynsi katosi leirin suuaukosta Ruskahännän perässä.
"Juostaan kilpaa pentutarhalle!" sanoin.
"Tällä kertaa minä kyllä voitan sinut!" Varpupentu sanoi ja heilautti häntäänsä leikkisästi.
"Et kyllä voita!" sanoin ja lähdin juoksemaan kohti pentutarhan.

Vastaus:

Ihana jatko-osa! Se oli kyllä vähän lyhyempi kuin edellinen, mutta silti helppo lukea ja Kyykynsi tuntui mukavalle. Odotan innolla jatkoa! Saat tästä tarinasta 10kp:ta. Ensi tarinassa voit hypätä aikaa eteenpäin ja kirjoittaa nimitysmenoista! Tai sitten viimeisestä leikistä pentuna. Sen päätät sinä!

Kirsikka YP

Nimi: Pilvi

04.08.2019 12:01
Kiipeilypuu
Heräsin aamulla lintujen lauluun. Arvelin että aamupartio oli lähtenyt juuri. Olin pirteä kuin peipponen joka visersi oksalla. Tökkäsin emoani Aamukäpälää vatsaan mutta emo vain tuhahti unissaan. Käperryin takaisin kerälle sammalvuoteelleni mutta uni ei enään tullut. Tökkäisin myös siskoani Varpupentua joka onnistui monen turhauttavan yrityksen jälkeen.
"Mitä nyt?" Varpupentu kysyi unisena.
"Mennään seikkailulle!" sanoin innostuneena.
"Ei nyt. Minua väsyttää." Varpupentu sanoi.
"Joo joo!" minä sanoin.
"Selvä sitten. Mennään!" Varpupentu sanoi viimein.
Hiivimme ulos pentutarhasta.
Suurkivi kimalsi aamukasteessa ja Myrskyklaanin leiri oli hiljainen.
"Mennään kiipeämään puuhun!" ehdotin.
"Joo!" Varpupentu innostui.
Kiisimme Varpupennun kanssa puuta kohti. Minä olin Varpupentua nopeampi sillä olin pieni. Varpupentu oli minua kookkampi ja vanhempi.
Varpupentu kiipesi vaivalloisesti ensimmäiselle oksalle. Minä tulin perässä ja upotin kynteni pehmeään puuhun. Etenin hitaasti mutta varmasti. Yht'äkkiä tunsin kynsieni liukuvan kaarnalla.
"Apua! Minä putoan!" Huusin hieman hätääntyneellä äänellä.
Varpupentu vetäisi minut ylös.
Olin näemmä ollut aivan askeleen päässä oksasta.
"Kiivetäänkö vielä ylemmäs?" Varpupentu kysyi.
"Tietenkin!" sanoin ja hätäännys oli tipo tiessään.
"Okei." Varpupentu sanoi.
Varpupentu alkoi etenemään hitaasti kunnes oli oksalla.
Minä tulin perässä. Tämä kerta meni paremmin, sillä en tuntenut kynsieni luistavan yhtään. Varpupentu näykkäisi minut ylös oksalle.
"Mennäänkö nyt alas?" Varpupentu kysyi värähtelevällä äänellä.
"Mennään vain." sanoin hieman pettyneesti sillä olisin halunnut kiipeillä vielä lisää.
"Mene sinä ensin." Varpupentu sanoi.
Aloin asettelemaan tassujani koloihin. Kun niitä ei enään ollut, liu'utin kynteni ulos ja aloin kiipeämään niiden avulla.
Kun hyppäsin ensimmäiselle oksalle Varpupentu oli alkanut laskeutua toiselta oksalta.
Näin kuinka paljon Varpupentu tärisi.
"Ei se niin vaikeaa ollut." Varpupentu sanoi päästyään samalle oksalle kuin minä.
Lähdin laskeutumaan alas kun kuulin huudon.
"Otavapentu! Varpupentu!"
Se oli isäni Kyykynsi.
Hyppäsin alas runkolta. Varpupentukin tuli lopulta.
"Niin?" kysyin.
"Mitä te siellä puussa teitte?" Kyykynsi kysyi ja päästi pienen mrarrun.
"Me kiipeilimme!" Varpupentu sanoi.

Vastaus:

Upea tarina! Tekstiä olivä helppoa lukea ja ei ollut kirjoitusvirheitä. Naurahdin välillä söpöille pennuille. Onneksi ei sattunut mitään. Saat tästä tarinasta 20kp:ta

Kirsikka YP

Nimi: Sitruuna

03.08.2019 17:48
Haluun sittenkin kun Persiljatassullani on n 80 kpta

Vastaus:

Selvä. Mutta ensikerralla laita vaikkapa Suurkivelle tai Vieraskirjaan.

Kirsikka YP

Nimi: Sitruuna

03.08.2019 15:48
Seuraavana aamuna Persiljatassu heräsi leirissä olevaan hulinaan. Hän oli todella väsynyt viimepäivästä ja alkoi venytellä. Notkeana ja siistinä Persiljatassu päätti mennä kävelylle metsään. Hän ilmoitti siitä mestarilleen Seittihampaalle. "Voisit kerätä vähän pietaryrttiä, sitä on enää pari lehteä." Seittihammas ehdotti. Persiljatassu nyökkäsi ja lähti. Metsässä hän alkoi haistella ihania viherlehden tuoksuja. Se oli rentouttavaa. Hän jatkoi kävelyään. Yhtäkkiä maa katosi Persiljatassun alta ja hän alkoi tippua. Persiljatassu ulisi. Lopulta seinä alkoi kaartua hänen allaan ja Persiljatassu alkoi liukua sillä. Lopulta hän pääsi tasaiselle maalle. Oli pimeää ja Persiljatassua alkoi pelottaa. Hän yritti päästä samaa mäkeä ylös, mutta multa vyöryi pois. *On varmastikin joku toinenkin ulospääsy.* Persiljatassu ajatteli päättäväisesti. Hän alkoi kävellä pientä käytävää eteenpäin. Hän jätti kynnenjälkiä seiniin merkiksi, vaikka se olisi aika turhaa, koska Persiljatassu ei nähnyt. Se vain toi turvallisuuden tunnetta Persiljatassulle. Persiljatassu käveli hipoen seiniä. Yhtäkkiä hän makasi kyljellään multaisessa maassa. Seinä oli lähtenyt. Persiljatassu nousi ja katseli ympärilleen. Hän näki ison luolan, jonka keskellä oli monta tasoa, jonka päiltä loikattua pääsisi helposti ylös. Persiljatassu loikkasi tasot ylös. Helpottuneena hän näki auringon valoa. Ylhäällä Persiljatassu huomasi olevansa keskellä tiheitä vatukoita ja murattia. *Tämä olisi aika hyvä salapaikka.* Persiljatassu ajatteli kömpiessään ulos. Hän huomasi olevansa ison tammen rungossa ja hyppäsi ketterästi alas. Hän alkoi katsella maisemaa. Paikka oli lähellä Myrskyklaanin reviiriä. Persiljatassu pinkaisi kohti Varjoklaanin leiriä päin. Vähän ajan päästä Persiljatassu hidasti ja jäi etsimään pietaryrttiä. Lopulta hän löysi ison pehkon ja alkoi keräillä. "Hei!" joku naukaisi varovaisena Persiljatassun takana. Se oli Varjoklaanin ainoa soturioppilas Kynsitassu. "Öö, hei." Persiljatassu tervehti vähän kummastuneena. "Miten menee?" Kynsitassu kysyi. "Ihan hyvin." Persiljatassu vastasi. "Haluaisitko että autan kantamisessa?" Kynsitassu kysyi vielä varoen. "Se olisi mukavaa." Persiljatassu vastasi. Kynsitassu nyökkäsi iloisempana ja alkoi kerätä valmiiksi kerättyjä yrttejä. Kerättyään molemmat suut täyteen pietaryrttiä he lähtivät kävelemään kohti leiriä. Kynsitassu tarkkaili koko ajan Persiljatassua. Persiljatassu tunsi turkkinsa kihelmöivän. *Miksi Kynsitassu tuijottaa minua noin?* Persiljatassu mietti. Päästyään leiriin Persiljatassu ja Kynsitassu jättivät pietaryrtit Seittihampaan käpälien juureen. "Kiitos avusta." Persiljatassu kiitti Kynsitassua ja Kynsitassu nyökkäsi ilahtuneena. Sitten Kynsitassu kipitti mestarinsa Kivimyrskyn luo. Persiljatassu katsoi hänen peräänsä. *Oli kivaa työskennellä hänen kanssaan.* Persiljatassu ajatteli. "Nyt kyllä riittää pietaryrttiä vaikka ensi viherlehdeksi asti." Seittihammas kehräsi. Persiljatassu nyökkäsi. Hän pohti kertoa luolasta mestarilleen, mutta sitten tuli toisiin aatoksiin. *Se on minun salapaikkani. Minun.* Persiljatassu ajatteli ja kääntyi takaisin mestarinsa puoleen kysymään uutta tehtävää.

***

Persiljatassu katseli laskevaa aurinkoa. *Huomenna alkaa uusi päivä.* Persiljatassu ajatteli. Hän käänsi katseensa vanhempiinsa Tummatähteä ja Mustaviikseä päin. He keskustelivat Tummatähden pesän edustalla. "Syötäisiinkö yhdessä?" kuului ääni Persiljatassun takaa. Se oli Kynsitassu. "Sopii." Persiljatassu vastasi ja loikki kohti tuoresaaliskasaa. Hän otti sieltä rupikonnan, koska muut oli jo syöty ja Persiljatassu alkoi kipittää takaisin Kynsitassun luo. He menivät kannolle ja alkoivat syödä. He rupattelivat iloisesti ja söivät. Syötyään he lähtivät kohti omia pesiä. Persiljatassu alkoi sääliä Kynsitassua. *Hänellä ei ole yhtään ystävää. Minusta kyllä voi tulla hänen ystävänsä jos hän haluaa.* Persiljatassu ajatteli ja teki rituaalikierroksensa ja käpertyi nukkumaan.

//toivottavasti ei haittaa Kynsitassun ohjausta mutta onhan se npc hahmo  mutta toivoisin hänestä tulevan soturi ennen Persiljatassuani. Ehkä noin kun mun Persiljatassullani on 90kpta. Käykö?//

Vastaus:

Ei haittaa Kynsitassun siirtely . Toiveesi tulee toteutumaan ja Kynsitassusta tulee soturi kun Persiljatassullasi on n. 90 kp:ta. Tarinasi oli kiinnostava ja mukaansatempaava. Teksti oli helppo lukea ja ei ole kirjoitusvirheitä, tai ainakaan minä en löytänyt. Hassu Kynsitassun ilmestyminen kuitenkin mietityttää minua. Odotan innolla jatkoa! Saat tästä tarinasta 20 kp:ta.

Kirsikka YP

©2020 Forest with cats - suntuubi.com