Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Forest with cats

Kävelet hiekkaista metsäpolkua pitkin yksin. Olet kuullut metsäkissoista, ja haluaisit kuulla heistä lisää. Matkallasi tapaat itsellesi ventovieraan. "Kuka sinä olet?" kysyit kiinnostuneena. "Ei sillä ole väliä, kuka olen. Oletko eksynyt?" vieras kysyi. Katsoit ympärillesi ja tajusit, että olitkin hyvinkin eksynyt ja nyökkäsit pienesti. Vieras pyytää sinua heille, ja vaikka tiesitkin, että ventovieraiden mukaan ei saanut mennä, sinusta tuntui että meneminen mukaan olisi oikea päätös. Niinpä lähdit hänen peräänsä.

Pääsitte pienen hirsimökin luo ja ventovieras kertoi asuvansa siellä. "Haluatko lämmintä kaakaota?" vieras kysyi kun te pääsitte sisälle. Nyökkäät taas ja otat kaakaokupin käsiisi. "Nyt voin kertoa. Olen siis Kirsikka. Olet tullut minun omaan pieneen mökkiini, missä ylläpidän omaa kissojen maailmaani, nimeltään Forest with Cats. Tuletko sinä matkaani, muiden kirjoittajien mukaan, olla osaa meidän maailmaamme, vai haluatko että saatan sinut kotiin. Tunnenhan minä tämän paikan erittäin hyvin." vieras kertoi. Piankin alat pohtia pitkään, ja sitten lopulta vastaat Kirsikan kysymykseen.




Forest with cats on soturikissa-aiheinen tarinaroolipelisivusto. Mukana on kirjoista tutut Varjo-, Joki-, Tuuli-, Myrsky- ja Taivasklaani, sekä Kuohuvan Veden Heimo. Täällä uutena on Veriklaani ja Pimeäklaani. Tämä sivusto on luotu 29.7.2019. Tämä on ollut ainakin tähän asti aktiivinen. OIKEASTI! Olet sydämmellisesti tervetullut tälle sivulle. Sinut toivottaa tervetulleeksi ylläpitäjä Kirsikka. Voit nyt katsoa ja ihailla näitä sivuja. (En ole kyllä mikään hyvä sivujen luoja.) Mutta siis, katso rauhassa ympärillesi. Toivottavasti pääset liittymään sivustolle. Mutta, jos et aio liittyä, jätä edes jälkesi vieraskirjaan. Ja vielä kerran.


TERVETULOA!



 


YLLÄPITO VIIMEKSI PAIKALLA:


Kirsikka YP: 9.11.2019



 



PÄIVITYKSET:

9.11.19= Pitkästä aikaa päivittelyä! Mutta siis, tarinoita on tarkasteltu ja pari päivää sitten tänne on ilmestynyt chatti! Samalla etusivun tarinapätkä kokonaan uusittu! Kuitenkin vanha on silti tallessa!

31.10.19= Hyvää halloweenia kaikille!

27.10.19= Heipä hei! Laiskuuttani ja tyhmyyttäni en ole jaksanut ja keksinyt kirjoitettavaa tänne. Mutta, kohta on halloween! :D jee!

26.9.19= Ulkoasu muuttui ja on saapunut uusi ropettaja, tervetuloa Vision!

18.9.19= Olen ollut todella laiska kirjoittaa tähän, mutta tarinoita tarkasteltu ja linkkejä lisätty! Ärsyttää, kun yritin laittaa ne kuvat, muttei onnistunut. Olisin kiitollinen jos antaisitte vinkkejä, miten lisätä kuvia!

09.9.19= En jaksellut päivittää tätä Päivitykset=hommaa, mutta aktiivisesti olen katsellut täällä ja korjaillut. Lupaan vielä, että kohta on tulossa kuvia! (Kunhan saan koneeni takaisin).

03.9.19= Tervetuloa uudelle ropettajallemme Draamanoidalle!

31.8.19=Tarinoita tarkasteltu ja linkkejä lisätty

28.8.19=Täällä on uusi ropettaja Jammu! Tervetuloa!

24.8.19=Päivitykset-osa on asennettu!